Ruunan arkea

Minun laumaelämä ei ole mennyt täysin niin kuin suunnittelin eli että ottaisin kaikki tammat itselleni ja muut ruunat saisivat olla keskenään. Huomasin nimittäin, että äijäporukassa on oikein mukavaa varsinkin silloin, jos ja kun ämmät kenkkuilevat. Minulla on jätkissä pari kivaa kaveria, joiden kanssa joskus painitaan ja keulitaan ja toisinaan vaan hengaillaan ja pohditaan syntyjä syviä.

Laumassa on aika vakiintunut järjestys ja minä olen nykyään tosi ylhäällä arvoasteikossa - ainakin silloin kun olen pomotamman tai kakkostamman kanssa. Silloin kukaan ei mahda minulle mitään! Varsinkin kun meidän pomoruuna muutti epämääräiseksi ajaksi laihdutuspihattoon (niillä ei ole siellä heinää koko ajan, voi raukkoja!) niin minä pääsen käyttämään auktoriteettiani.

Toisaalta minulla on kyllä nykyään niin hyvä ja levollinen olo, etten viitsi nipottaa turhista kellekään. Tammoja ei tarvitse vahtia kun ne rakastavat minua kuitenkin. Yleensä minä pääsen aina heti syömään kun heinähäkit täytetään kun menen pomotamman ja kakkosen väliin. Siitä minua ei pysty kukaan häätämään pois paitsi rouvat itse. Onneksi olen hyvää ruokaseuraa ja ne leidit on mielellään minun kanssa.

Viime aikoina jos matte on tullut hakemaan minua kesken syömisen (minulla on melkein aina syönti kesken) ja kun minä teeskentelen, etten näe enkä kuule ollenkaan mattea, niin tammat ajavat minut pois välistään ja käskevät mennä maten luo kun se on yleensä minun takia tullut. Tästä olen pikkuisen katkera. Mattea tämäkin jostain syystä huvittaa. Unohdan kyllä pahan mieleni heti kun matte rapsuttaa korvan takaa. Se vasta tekee gutaa.