sunnuntai, heinäkuuta 08, 2007

Välitila

Kesäleskeys teettää kummallisuuksia: googletin juuri kaiken maailman entisiä heiloja ja löysin kuvan yläasteaikojeni ihastuksesta. Sydän pomppasi kurkkuun ja alkoi välittömästi takoa samal viisiin kuin ennen tuon pojan lähellä. Poika oli säilynyt ulkonäöltään entisellään, mitä nyt hiusraja ehkä vetäytynyt vähän. Ja mitä olikaan pojasta tullut? Opettaja! Jokseenkin viimeinen ammatti mihin olisin kyseistä henkilöä kuvitellut..

Visuaalinen ärsyke tai hajumuisto vie minut hetkessä entiseen ja kroppa käyttäytyy tasan samalla tavalla kuin silloin kymmenen, kaksikymmentä tai kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Olen epämiellyttävissä määrin tunteideni riepoteltavissa vaikka olen aina omasta mielestäni ollut enemmän järki- kuin tunneihminen.

Inhoan esimerkiksi humanistisia tieteitä juuri niiden epämääräisyyden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Kun kaikki tutkimus on tutkijan omien kokemusten ja persoonallisuuden värittämää, kuinka objektiivista se voi olla? Sama ongelma ilmenee luonnollisesti kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa, mutta luonnontieteissä on sentään tiettyjä vakioita ja kokeet ovat toistettavissa.

Ihannetapauksessa päätöstä tehdessä järki ja tunteet vaikuttavat sopusoinnussa. Esim. hevosta tai koiraa hankkiessa ei voi toimia pelkästään kylmän loogisesti. Otin kerran koirapentueesta sen "toiseksi parhaan" vaihtoehdon eikä yhteiselo sen rekun kanssa koskaan oikein onnistunut. Koira päätyi luotani vajaan vuoden ikäisenä sille paremmin sopivaan kotiin, toki sellaisella sopimuksella, että se palautuu minulle jos jotain ongelmia ilmenee.

Se ei ollut pitovaikeuskoira, päinvastoin: toimiva otus kaikin puolin. Kiltti, helposti koulutettava, kaunis. Se mystinen "jokin" vain jäi puuttumaan. Se, että koira pääsi hyvään kotiin, että se on onnellinen ja että näen sitä säännöllisesti ei yhtään helpota syyllisyyttäni siitä, etten huolehtinut eläimestä sen koko ikää. Ikinä en enää haksahda koiraan (tai hevoseen tai ihmiseen) joka ei iske täysillä.

Sama homma hevosissa, nyt kääntäen. Joskus sitä ajattelee, että otanpa säälistä tuon ongelmayksilön, jolle kukaan ei pärjää. Siinä vaiheessa pitää ottaa järki avuksi ja todeta hevonen itselleen liian hankalaksi. Kun mukavia hevosia on maailma täynnä, miksi kiusata ja stressata itseään hankkimalla liian vaikea yksilö.

Puolinaisia ajatuksia ja puolinaista kirjuuttelua. Minulle tarjottiin muuten aikanaan pikkuisia pillereitä, jotta tunnehuippuni tasoittuisivat kun tunteeni kuulemma lähentelivät voimakkuudeltaan maanis-depressiivisyyttä ja koin nykyistä enemmän äärimmäisiä tunteita: huikeaa onnea ja syvää masennusta. En huolinut tabuja, pelkäsin, että elämästä tulisi, no, puolinaista. Sisäeritys sääteli loppujen lopuksi onnistuneesti itseään ja nykyisin olen melko seesteinen (eikä kikatella siellä! muistelkaa miten oli ennen!).

Tarvitsen elämääni rauhallista arkea, mukavia rutiineja ja tyhjää aikaa, jolloin voin tehdä tai olla tekemättä. Jos nämä eivät toteudu, tulee stressi ja migreeni eikä kellään ole enää kivaa.

4 kommenttia:

Olmi kirjoitti...

tosta tieteellisyysjutskasta samaa mieltä. sitä vaan oon ihmetelly, että kuinka moni lipastolta luonnontieteelliseltä puolelta valmistunut jää siihen käsitykseen loppuelämäkseen, että tieteellisessä artikkelissa raportoidut asiat on absoluuttinen totuus. mitä syvemmin olen oman alan matematiikkaan ja tutkimusmenetelmiin perehtynyt, sitä epäilevämmäksi olen tulosten suhteen tullut. on aika pöljää luulla, että järjestetty koetilanne tai todellisuuden kalpea matemaattinen mallinnus olisi jotenkin enemmän totta kuin oikea todellisuus (äh, nythän mä kuulostan jo ihan humanistiltä..). samoin luonnontieteelliseltä puolelta löytyy niitä vatipäitä, joiden mielestä koe-eläimiin kohdistunut inhimillinen ajattelu on vain objektiivisuuden puutetta ja osoittaa, että henkilö on huono tiedemies. *turhautunutta kihinää*

M kirjoitti...

Ihmiset pitäisi päästää valmistumaan vasta sitten, kun ovat käsittäneet, etteivät tieteellisen tutkimuksen tulokset ole mikään lopullinen totuus..

Aika paljon voi matemaattisen mallin oikealla valinnalla rukata tuloksiaan haluamaansa suuntaan. Tämän kun huomasin niin alkoi tosissaan epäilyttää. Puhumattakaan täysin älyttömistä, mutta rahaa kahmivista tutkimuksista, joita on "pakko" tehdä 20 vuotta ennen kuin -kenties- pääsee tutkimaan jotain järkevää tai edes itseään kiinnostavaa.

Tutkimuspuolella on niin paljon selkään puukottamista ettei missään. Ei ollut minun juttuni vaikka alan vaihto kotieläinpuolelle hevostutkimukseen kieltämättä kiinnostaisi. Voitko uskoa, ettei biologia tutki lainkaan kesyeläimiä! Käsittämätöntä. Eläinetologia on samoin tässä maassa täysin tuntematonta, koska eläimet toimivat vain ja ainoastaan vaistojensa varassa eikä niillä ole inhimilliseen verrattavissa olevia tunteita.

Olmi kirjoitti...

voin uskoa, siks meninki tonne missä nyt olen enkä mat-luun. tosin ei meilläkään opeteta hevosista pal mittää, mutta onneks se muu opetus antaa valmiudet hakea ja analysoida heppatietoutta. ja nythän mä olen elokuussa menossa sinne konferenssiin, missä on paikalla käytännössä kaikki euroopan merkittävät heppatieteilijät.

käyttäytymispuoli on meilläkin aivan lapsipuolen asemassa, koska _tietenkin_ on tärkeämpää saada elukat tuottamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä panostuksella. onneks asiat on muuttumassa, tänä vuonna tuli ulos yks käyttäytymisaiheinen gradu ja sit meillä on laitoksella myös yks käyttäytymistutkija. kyllä se siitä pikkuhiljaa...

M kirjoitti...

Tuo konferenssi kuulostaa kyllä hurjan mielenkiintoiselta. Jospa Suomeen osattaisiin ottaa hevostutkimusoppia sitä kautta.

Pikkuhiljaa aletaan vissiin tajuta, että onnellinen lehmä tuottaa enemmän(?) ja elämästään nauttinut sika maistuu paremmalta. Eiköhän elikoiden käyttäytymisen tutkimiseen panosteta kiihtyvällä tahdilla.

Voipi olla, että eläintieteen puolellakin on nykyään jo enemmän käyttäytymisjuttuja, omat tiedot kun ovat liki kymmenen vuoden takaa.

Oma (keskeneräinen, luultavasti pysyvästi sellainen) gradu käsittelee erään itseäni kiinnostavan eläimen ekologiaa, myös käyttäytymis-sellaista. Mulla tökki aikanaan tuo gradunohjauspuoli niin pahasti, ettei valmista tullut. Kun silmät samalla aukenivat tutkimuksen karuun todellisuuteen, into lopahti kokonaan.