Nyt kun omistan ensimmäistä kertaa eläissäni kokonaisen oikean hevosen, olen äitynyt ihan hurjaksi ja pyrkinyt liikuttamaan kopukkaa päivittäin. Ennen ei ollut niin tarkkaa koska hevonen oli joko A) intensiivikoulutuksessa osaavalla ihmisellä tai B) seisoi joka tapauksessa suurimman osan aikaa tarhassa koska muilla omistajilla oli harvoin aikaa tehdä sen kanssa mitään. Lisäksi hevonen tarhaili kimpassa muulin kanssa, joten päivittäistä liikettä kertyi väkisinkin.

Elikko on olosuhteiden pakosta tarhannut yksin heinäkuun alusta (se alkoi käydä muulin päälle ihan tosissaan ja nyt muuton jälkeen ei ole löytynyt sopivaa tarhakaveria) ja sen omatoiminen liikunta onkin laskenut dramaattisesti. Siis niin dramaattisesti, että lihasmassan kuihtuminen on ollut ihan silmällä havaittavissa. Kunnon alenemiseen on tietysti vaikuttanut myös aktiivitreenin loppuminen ja ruunauksen jälkeinen pakkolepo. Hevonen ehti olla yli kuukauden päivät oloneuvoksena ennen kuin aloin taas liikuttaa sitä päivittäin.

Nyt kun Ruuna on saanut kolmisen viikkoa ohjattua liikuntaa joka päivä, on sen kunto jo selvästi kohonnut ja lihasmassa alkanut taas hiljalleen kasvaa. Aluksi puuskutimme rasituksesta molemmat, hevonen ja minä, nyt enää minä. Elikolla tuntuu olevan enemmän motivaatiotakin nyt kun sen kunto alkaa olla taas kohtalainen. Ymmärrettävää tietysti ettei huvita suorittaa kun ei kunnolla jaksa. Sen olen yrittänyt muistaa ja ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen kun hevonen on osoittanut olevansa väsähtämässä. Ettei vain Ruuna oppisi velttoilemaan kun olen niin pehmo.

Ruuna on aina ollut ahkera kuin alakoululainen ja sillä on ollut kova työmotivaatio varmasti siksikin, että se on saanut oppia positiivisten kokemusten kautta. Kehuminen saa Ruunan yrittämään entistä kovemmin ja esim. uskaltautumaan sitä pelottaviin paikkoihin. Sunnuntaina maastossa se olisi halunnut laukata(!) tutkimaan lähemmin sitä aluksi kovasti epäilyttäneitä metsäkauriita.

Alan itsekin taas päästä ratsastuksen makuun ja tuntuu ihan normaalilta (ja hauskalta!) kiipustaa satulaan noin joka toinen päivä. Mitään kovin kunnianhimoisia tavoitteita minulla ei Ruunan suhteen ole. Hiljakseen yritän entisestään parantaa luottamusta välillämme, kehittyä ratsastajana ja näin ollen olla osa sopusointuista ratsukkoa.