torstaina, lokakuuta 04, 2007

Ruunalla on töitä

Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Olen joutunut oikeisiin töihin jo monena päivänä. Juoksutusten kestoa on lisätty ja matte kömpii selkään aika usein ja yksi vieras täti on käynyt pari kertaa kanssa. Matte höpisee jotain kunnon kasvattamisesta ja säännöllisestä työskentelystä ja valmennuksiin osallistumisesta.

Minä en oikein tykkää kun se vieras täti on minun kanssa. Tai ei se ole ihan vieras, olen nähnyt sen monta kertaa, mutta ennen se vain rapsutteli mutta nyt se ottaa minut pois tarhasta ja harjaa ja ratsastaa. Minä olen vähän yrittänyt uhitella sille ja luimistelenkin, mutta se täti ei pelkää ollenkaan vaikka olen kamalan hurja!

Sitten se täti ratsastaa eri tavalla kuin matte enkä minä aina oikein ymmärrä mitä se tahtoo. Matte on sille tädille vähän yrittänyt neuvoa miten minun kanssa ollaan mutta täti unohtaa joskus enkä minä voi esim. mennä sidepassia jos sen puolen pohje johon minun pitäisi väistää on minun kyljessä kiinni. Onneksi täti on oppivaista sorttia ja kai se jotain tietää kun se on jo kauan ratsastanut ja centered ridingiakin treenannut. Matte sanoo, että centered ridingissa on paljon samoja juttuja kuin western-ratsastuksessa, joka on minun laji.

Tänään minä ja matte oltiin joen rannalla maastossa. Siellä on hurjan hyvä laukata pitkiäkin matkoja enkä minä väsynyt ollenkaan vaikka laukkasin ja laukkasin! Matte kyllä sanoi, että joskus myöhemmin minun pitää jaksaa laukata vielä enemmän ja että me mennään pitemmällekin siellä joella.

Joelle mennessä piti ylittää iso tie ja silloin tuli hurjan suuri rekka ja minä vähän säikähdin. Matte kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen ja sieltä joen rannalta minä näin kauempaa muitakin rekkoja ja matte sanoi, etten minä kohta pelkää niitä ollenkaan enää.

Matte sanoi, ettei se pääse johonkin BLOGIMIITTIIN kun sen on oltava töissä lauantaiaamuna aikaisin. Matte on aika laiska tekemään mitään ylimääräisiä juttuja nyt kun minä muka vien paljon aikaa ja jotain muutakin elämänmuutosta sillä on.


Ei kommentteja: