Ruuna ja sukkisratsastuksen ihmeellinen maailma
Ruuna kunnostautui viikonlopun aikana kouluvalmennuksissa. Löytyi liikettä, peräänantoa, asettumista, venytystä - ja se vasen laukka. Laukka juonittiin esiin peruutuksen kautta: Peruutuksessa takaosa on jo valmiiksi hyvin alla ja kun peruutus lopetettiin ja laukka nostettiin kun vasen etujalka ottaa ensimmäistä askelta eteen, saatiin tulokseksi oikeaoppisesti takaosalla nostettuja ja hienoja, hyvin pyöriviä laukkoja.
Olen aika häkeltynyt Ruunan nopeasta edistymisestä. Vasen laukka on ollut vaikea saada esiin mutta nyt se nousee helposti vain kuukauden todella laiskan treenaamisen tuloksena. Treeni on ollut laiskaa siksi, että olen ollut ensin sairaana, sitten poissa maasta ja sitten taas sairaana. Sukkistäti on keskittynyt muihin kuin laukkaa esiin tuoviin harjoituksiin ja Ruuna on kaikkiaan tehnyt hyvin vähän töitä viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Loppujen lopuksi Ruunan kanssa ehdittiin tehdä kuluneessa kuussa ainoastaan kaksi(!) treeniä, joiden päätarkoitus oli saada esiin vasen laukka.
Laukkatreeni toki jatkuu edelleen ja muitakin määräyksiä saatiin. Kovin orjallisesti en aio niitä noudattaa koska Ruuna on western-ratsastusta varten hankittu ja kouluratsastusharjoituksia tehdään jos aikaa jää, huvittaa tai jos ne sopivasti tukevat Ruunan kehitystä western-ratsuna.
Kehua retostelen vielä Ruunan saavutuksilla: Kolmen valmennustunnin aikana Ruunan etuosakäännökset hiottiin huippuunsa. Ruuna osoitti lisäksi mahtavaa venymiskykyä 130cm:n ravipuomeilla. Vaikka Ruuna on pikkuhevonen ja tuo 130cm on ison hevosen ravipuomiväli, ei Ruunalla ollut kerrassaan mitään vaikeuksia venyä niiden yli. Samoin käyntipuomit ja -kavaletit sujuivat vallan mainiosti.
Huomenna Ruunalla saattaa hyvinkin perselihaksia aristaa mikä otetaan huomioon palauttavassa ratsastustuokiossa.
Hevosta ei saa missään tapauksessa jättää seisomaan rankan treenipäivän jälkeen vaan sillä on seuraavana päivänä ratsastettava kevyesti tai sitä on muuten liikutettava ohjatusti jotta lihakset rentoutuisivat ja venyisivät ja koko elikko palautuisi rasituksesta mahdollisimman hyvin.
1 kommentti:
Heippati! Teille on terveisiä blogissa stalltomte.vudoatus.net! T: Tallitonttu
Lähetä kommentti