lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Ruunan työt

Minä olen nyt käynyt ahkerasti tunneilla ja muutenkin liikun paljon kun olen vielä laitumella ja siellä pidän jöötä ja lisäksi on siis ne tunnit ja muut ratsastukset ja juoksutukset. Minä olen taas kovasti kehittynyt ja jaksan kantaa itseäni hurjan hyvin. Lisäksi olen tullut notkeammaksi ja väistän ja teen käännöksiä miten päin vaan.

Ainoa pikku ongelma on takareisien jäykkyys. Minulla kävi hieroja (voi hitsit kun se hierominen on mukavaa!) ja se sanoi, ettei ole koskaan hieronut hevosta, jolla olisi sellaista jäykkyyttä. En minä siis niin kamalan jäykkä sieltä ole mutta kuulemma jäykkyys on oudossa paikassa. Oikea takajalka on jäykempi kuin vasen ja siksi minulla on vähäsen ongelmia vasemman laukan kanssa. Sukkistädille en tahtoisi nostaa sitä ollenkaan ja matenkin on pitänyt joskus pyytää sitä monta kertaa.

Vaikka kun varsinkin Sukkistäti on mukavasti venytellyt minun takajalkoja ennen ja jälkeen ratsastuksen niin jalat on kyllä tulleet paremmiksi ja tänään väläyttelin vasenta laukkaa jo Sukkistädillekin. Hieroja tulee vielä ensi viikolla ja jos on tarpeen niin vielä myöhemminkin niin että minut saataisiin taas ihan kuntoon.

Toisaalta en ole ihan varma haluanko tulla kamalan hyvään kuntoon koska sitten minun pitää ruveta kokoamaan ja lisäämään laukkaa ja tekemään muitakin vaikeampi juttuja joita nyt osaan tehdä vain ravissa. Tai osaan tietysti laukassakin mutta kun jatkossa niitä pitäisi kuulemma tehdä ratsastajan kanssa.

Matte arvelee, että se takareisien jäykkyys johtuisi siitä, että potkin yhtä laidunkaveria ja niiden uhkailupotkujen pitää nousta kamalan korkealle kun se kaveri on minua puoli metriä isompi. Siinä voi kyllä reidet vähän jäykistyä kun pitää potkia korkeammalle kuin oikeastaan ylettääkään.

Matte tahtoo vielä kysyä lukijoilta jos jollain olisi kokemusta hevosen takareisien jäykkyydestä ja jos joku voisi neuvoa mitä liikkeitä kannattaisi tehdä, että se jäykkyys vähenisi.

Photobucket
Tämä syksyinen kuva on viime vuodelta. Jouhia minulla ei ole
nytkään mutta lihasta on enemmän nykyään ja muutenkin näytän
paljon aikuisemmalta. Kuvan otti täti viime syksynä.


1 kommentti:

Olmi kirjoitti...

olisko näistä yhtään apua:
mä työstän noita takaosaongelmia näillä:
- palijon peruutuksia, pitkään ja hartaasti silleen reiningtyyppisesti, eli että takapää on kunnolla alla
- takaosaväistöjä (vähän niinq yhdenohjan pysäytyksenä eli esim. asetus oikealle, oikea pohje työntää takaosan vasemmalle niin, että jalat astuu kunnolla ristiin)
- sidepassia, two trackia ja pivot-käännöksiä
- eteen-alas ravia niin, että takapää astuu oikein kunnolla rungon alle.

nää kaikki parantaa laukan laatua, kun takaosa notkeutuu ja vahvistuu.