Ruunan karu arki

Tällä viikolla olen saanut kehuja sekä western-opelta että sukkisratsastusvalmentajalta. Western-ope sanoi, että olen hurjan hyvä ja että nyt aletaan työstää laukanvaihtoja. Sukkisvalkku sanoi, että minulle on viimeisen kuukauden aikana tullut näkyvästi lihasta ja olen paljon parempi kuin ennen ja olen hyvä tekemään töitä.

Sukkisratsastustunnilla tein yhden semmoisen tosi vaikean harjoituksen: muut jotka sitä tekivät, olivat vähintään vaA-tason hevosia. Ehkä minäkin olen nyt vaativan tason kouluratsu? Matte on sellaista vaativa C-tasoa mutta minä olen hurjan hyvä ja Sukkistäti on kanssa aika hyvä. Muut minun ikäiset hevoset tekivät vain semmoisia helppoja tasapainoharjoituksia kun minun piti omassa valmennuksessani osata vastalaukat ja etuosakäännökset samassa tehtävässä. Matte vähän kertoi kun se oli katsellut muiden viisivuotiaiden valmennuksia kanssa.

On oikeastaan aika kiva harjoitella kahta lajia. Matte ja Sukkistäti touhottavat vielä jostain esteratsastuksesta ja minä kai alan sitten harjoitella semmoistakin. Kuulostaa kyllä aika hankalalta. Minä suoritan kyllä esteitä kun harjoittelen trailia mutta tuo sukkisesteratsastus on kuulemma eri juttu.

Laidunkausi on loppu ja aika kuluu tarhassa huonosti kun ei ole oikein tekemistä. Minä ja Adjutantti kiusattiin aikamme kuluksi Vanhaa Ruunaa niin, että se ei enää tarhaile meidän kanssa ja nyt me ollaan ihan kaksistaan.

Sattui kuulkaas omituinen juttu tuossa viikolla kun minä tein kahdeksikkoa aidan vieressä ettei Adjutantti pääse veljeilemään viereisen tarhan tyyppien kanssa. Adjutantti kimmastui kun se on semmoinen sosiaalinen tyyppi ja potkaisi minua! Onneksi se osui vaan loimeen mutta minä säikähdin vähäsen kun Adjutantti ei ole ennen osoittanut yhtään omaa tahtoa. Minä menin tarhan kauimmaiseen nurkkaan miettimään sitä juttua ja sen jälkeen olen antanut Adjutantille vähän enemmän vapauksia. Se saa mm. tervehtiä aidan takana olevia kavereitaan ja joskus minä annan sen jopa syödä samasta heinäkasasta minun kanssa.