Ruuna käy klinikalla

Minulla kävi eläinlääkäri kotona kun minulla on ollut silloin tällöin vatsakipuja ja pari ähkyäkin tässä kahden vuoden sisään. Viimeisen vatsakivun jälkeen matte meni ihan sairaaksi huolesta ja minun omalääkäri siis kävi ja kyseli matelta kaikkea ja tutki minua. Päällisin puolin kaikki oli ihan kunnossa eikä minun maha kuulemma kuulostanut siltä, että siellä olisi hiekkaa. Ajattelin jo, että olipa helppo keikka kun minuun ei edes pistetty mitään, kuunneltiin ja koputeltiin vaan.

Lääkärin käynnissä oli se hyvä puoli, että aloin saada ylimääräistä yöruokaa ja muutenkin välipaloja aterioiden välillä. Lääkäri piti mahdollisena vatsahaavaa minulla ja siihen auttaa se, ettei vatsa ole koskaan tyhjä koska hevosen suolisto on sopeutunut siihen, että siellä on koko ajan tasaisesti tavaraa kulkemassa läpi. Olin siis hyvin tyytyväinen muutoksiin ja ajattelin, että se lääkäri on sitten hyvä tyyppi.

Kissinkikkarat! Tässä yhtenä päivänä matte käski minut autoon ja me ajettiin klinikalle. Minä katselin koko matkan maisemia oikein kiinnostuneena, välillä näkyi hevosiakin. Kun tultiin klinikan pihalle ja sain tulla autosta ulos niin olin aika järkyttynyt: siellä oli hirveästi hyörinää, autoja ja hevosia ja ihmisiä ja osa hevosista juoksi kovaa kärryt perässä. Minä menin ensin karsinaan siellä kun lääkäri oli vielä tekemässä jotain leikkausta eikä ehtinyt ottaa minua vastaan vielä.

Kun pitkän ajan päästä pääsin karsinasta ulos, olin jo tottunut kaikkeen menoon ja mekkalaan kun karsinassa oli mukavasti ikkuna josta sain seurailla kaikkea. Me mentiin maten kanssa sisään ja siellä oli se sama äijä, se lääkäri, joka käy minulla kotonakin! Nytkin se heti ensitöikseen iski piikillä kaulaan ja aika pian minua alkoi ramaista. Ensin minulla oli röntgen ja seisoin semmoisessa laatikossa kuvattavana ja nojasin turpaa maten käteen. Välillä vähän havahduin ja laitoin turvan ryppyyn ja korvia niskaan ja kerroin matelle, etten tahdo olla siinä. Aika pian pääsinkin pois ja ulos mutta vielä piti mennä toiseen huoneeseen kun ei niissä röntgenkuvissa mitään hiekkaa näkynyt.

Uudessa hallissa sain uuden piikin -mistä niitä lääkäreillä aina riittääkin- ja aloin taas torkahdella epämiellyttävästi. Minulle tehtiin gastroskopia mahahaavan varalta mutta minun maha oli ihan priima eikä siellä näkynyt mitään feelua. Meillä oli siis ihan turha reissu; minua tökittiin ja minun nenästä laitettiin letkuja sisään ja matte sai ison laskun. Toisaalta matte oli hurjan tyytyväinen kun en minä sitten ollutkaan sairas enkä tarvinnut mitään kalliita lääkkeitä tai vaarallista leikkausta. Minun mieleeni kokemus ei ollut kun jouduin olemaan yhteensä melkein 18 tuntia syömättä! Se on hevoselle kamalan pitkä aika eikä ollenkaan terveellistä!

Seuraavana päivänä kun olin kamujen kanssa tarhassa niin matte tuli sinne ja spruuttasi minun suupielestä sisään pahaa töhnää ihan tuosta vain. Se oli kuulemma heisimatolääke kun joskus ähkyoireet voivat johtua siitä, että umpisuolen ja ohutsuolen liitoskohtaan on kerääntynyt paljon heisimatoja. Minä en saanut sitä makua oikein suusta pois enkä ottanut matelta porkkanaa enkä leipää kun epäilin, että minua yritetään huijata ja syöttää taas lisää yököttävän makuista tököttiä. Mattea jostain syystä huvitti kun niin "pohjattoman ahne" hevonen kuin minä ei ottanut herkkuja. En minä ole pohjattoman ahne, minulla on vain voimakas eloonjäämisvaisto! Sen huomaa siitäkin, etten tahdo syödä epäilyttäviä juttuja kuten herkkuja joihin voi olla piilotettuna matolääkettä.