tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Hyvä päivä

Kevättä pukkaa ja Ruunan kanssa onkin haisteltu ja maisteltu uutta vihreyttä perin pohjin maastoilemalla. Ajallisesti ollaan möngitty puskissa kauan, mutta eteneminen on perin hidasta, koska reissujen pääasia on minulle katsella ja haistella kevättä ja Ruunalle maistella kaikkea mahdollista. Nämä vapaamuotoiset syöntimaastot toteutetaan riimussa joko niin, että minä olen jalan ja hinaan ruunaa puskasta toiseen tai siten, että istun lötkösti paljaassa selässä ja pidän puolihuolimattomasti riimunnarua toisessa kädessä tai sidon narun kaulalenkiksi, jolloin siitä saa vähän tukea. Voisipa sanoa, että Ruuna ja minä olemme spring breakilla.

Eniten käyttämillämme metsäteillä on sen verran paha kelirikko, ettei siellä voi liikkua rauhallista käyntiä kovempaa. Reippaampia maastoja varten suuntaamme silloin tällöin vähän autoilluille hiekkateille ja jotain pientä säätöä tehdään maneesissa välillä.

Tänään oli tarkoitus lähteä reippaanlaiseen maastoon, mutta alkava räntäsade sai toisiin aatoksiin ja vein vastentahtoisesti hevosen maneesiin. Ajattelin, että tehdään ihan kevyitä notkeutta lisääviä harjoituksia ja testaan lisäksi, josko laukan kokoaminen tänään onnistuisi (viime viikolla Ruuna juoksi hyvin tehokkaasti pois altani, eikä laukan kokoamisesta ollut puhettakaan. Aina ei voi onnistua.).

Ruuna kulki kuin ihmisen ajatus ja kokosi ja lisäsi ja väisti ja myötäsi ja taipui. Myös laukassa. Kevättauko on mitä ilmeisimmin tehnyt terää ja Ruuna kulki kuuliaisesti ja mielellään. Räntäsadekin loppui ja pääsimme vielä metsään loppukäyntiä tekemään.

Tänään oli hyvä päivä omistaa hevonen.

Ei kommentteja: