sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Maailman kesäisin näky on suomenhevonen laitumella tahi heinätöissä. Viimeksi mainittua sai katsella eilen Turussa suomenhevosten työmestaruuskisoissa väliaikaohjelman muodossa.

Varsinaisen kisan tulokset.

Hyviä kuvia tapahtumasta löytyy täältä.

Ohjelmassa oli myös varsanäyttely, paraati ja suomenhevosten esittelyä. Paikalla saattoi siis nähdä läpileikkauksen maamme ainoasta omasta hevosrodusta sen kaikissa ikäluokissa, ko'oissa ja väreissä.

Kiinnostavinta antia oli ihmisten ja hevosten suhde. Jotkut työmestarin tittelistä kisaavista hevosista näyttivät vetävän silkalla pahalla sisulla. Nämä hevoset yrittivät pakollisilla lepotauoilla purra ohjastajaa ja lähteä liikkeelle ohjastajan komennoista välittämättä. Näiden hevosten korvat olivat luimussa ja olemus jännittynyt. Ohjaajat olivat melskaavaa, kovia ohjasotteita käyttävää ja ohjaksilla läpsimistä harrastavaa tyyppiä.

Osa hevosista veti tiettyyn pisteeseen asti ohjastajan kehotuksista mutta ei innostunut yrittämään liian raskaaksi kokemaansa kuormaa. Nämä hevoset olivat useimmiten innokkaita vetämään mutta olisivat kaivanneet lisää tukea ohjastajalta. Hevosten innostus loppui siinä vaiheessa kun kuorma ei enää lähtenytkään helposti liikkeelle. Tässä vaiheessa ohjastaja joko luovutti tai alkoi hermostuneesti hoputtaa hevosta.

Muutama hevonen veti ohjastajan toivomuksesta voimiensa rajoille ja vähän ylikin. Valjakon yhteistyö oli saumatonta. Tauoilla hevonen odotteli rauhallisesti. Ohjastaja antoi hevoselle katsomoon näkymättömän merkin kun oli aika ruveta vetämään ja hevonen teki työnsä kunnes kuski kertoi, että on aika pysähtyä. Ohjastaja oli alun pienistä painoista alkaen mukana suorituksessa, kehui ja kannusti hevostaan.

Toiseksi tullut tamma Paavin Muru, söötti kuin voipulla, edusti ajajineen viimeistä kategoriaa. Valjakko oli henkilökohtainen suosikkini. Tamma oli työmestaruuskisoissa ensikertalainen ja olisi ansainnut voiton. Hevonen sai vetotekniikastaan täydet kolme pistettä ja ansioista. Voittajavaljakon tekniikka ja yhteistyö ei purrut meikäläiseen, mutta vedettyjä portaita kertyi enemmän kuin kakkoseksi jääneelle valjakolle eli peli oli sillä selvä.

Ensikertalaiset pärjäsivät muutenkin oikein hyvin. Ennustan, että kisojen juniorista, vasta viisivuotiaasta ja viidenneksi sijoittuneesta Liukkaan Sirosta kuullaan vielä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihania kuvia! Hyvä muistutus, miksi rakastan suomenhevosia... Pikkujätilläkin on takanaan lyhyt ura työhevosena. Oli kuulemma siihen puuhaan liian suurikokoinen, tiedä häntä kun ei itsellä ole kokemusta.

M kirjoitti...

Tuolla oli vetokisoissa monen kokoisia, ehkei kuitenkään yhtään niin korkeaa kuin Pikkujätti. Pienet vetivät yllättävän hyvin eli ilm. koolla ei niinkään ole merkitystä. Yleensä itse tykkään semmoisista isommista ja jykevämmän mallisista suomenhevosista.

En ole koskaan ajanut hevosella minkäänlaista härveliä eli en tiedä työ- ja vetohommista mitään. Pari kertaa olen ollut katsomassa nuo työhevoskisat. Vähäsen arasti haaveilen työhevossuunnan suokkien kasvattamisesta, mutta siihen tarvitsisin sponsorin.

Eilen ratsastelin pitkästä aikaa suomenhevosella, tehtiin tamman kanssa ilman satulaa melko reipas maastolenkki. On nuo suokit kyllä ihania.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö mitä? Nyt meistä täytyy jomman kumman vaihtaa paikkakuntaa (tai tehdään kompromissi, muutetaan molemmat), ja ruvetaan yhtiökumppaneiksi! Mie olen jo kauan haaveillut omasta tilasta, missä kasvattaisin työhevossuunnan suokkeja... Aloitetaanko excursiolla Aarteen hevostilalle Virolahdelle? ;)

M kirjoitti...

Juu, excut on ehdottomia. Olisikin ihanaa jos voisi tosimielessä perehtyä työhevossuunnan suokkeihin ja teettää edes varsan tai kaksi. Curly-orilla ei ole paljon tekoa sh-jalostuksessa..

Pohjois-Suomesta saa isonkin maapläntin pienellä rahalla, meidän täytyisi vissiin suunnata sinne. Mulla kun ei ole tiedossa mitään perintömaita edes (no, 2 hehtaaria on tulossa Savo-Karjalasta sitten aikanaan) ja täällä etelässä maan hinnat on kovan kysynnän vuoksi korkealla.

Anonyymi kirjoitti...

No tää on sitten tällä selvä, suuntana Lappi! Mie alan jo pakata omia ja Pikkujättiläisen laukkuja... Pitäisköhän ottaa Offia mukaan?