Ylihinnoitellut kaakit harrastajan riesana

Päätin tässä purnata eräästä itseäni jo pitkän aikaa mietityttäneestä asiasta eli hevosten hinnoista. Laatu toki maksaa aina mutta silloin, kun helppo C-tasoisista eli käytännössä täysin kouluttamattomista aikuisista hevosista pyydetään neljää tonnia (se on 24 000 vanhaa markkaa hei!), niin hinnoissa alkaa olla ilmaa jo huomattava määrä. Näissä kouluttamattomissa yksilöissä maksaa yleensä "erikoinen" rotu (esim. tinker), harvinaisempi väri (esim. voikko suomenhevonen) - vaikka se esiintyisi rakenteen kustannuksella - tai tuo mystinen kapasiteetti.

Kun pikkutytöillä leluna ollutta lämminveristä ex-ravuria tai pitkälti yli 10-vuotiasta helppo A-tason pv:tä myydään "kapasiteettia vaikka mihin"-maininnalla on syytä epäillä suuremman luokan kusetusta. Laatuarvosteluissa jo kuusivuotiaiden on suoritettava kouluohjelma, johon sisältyvät laukanvaihdot. Helppo A on nimensä mukaisesti helppo luokka, siihen eivät laukanvaihdot kuulu.

Jos hevosella on muka kapasiteettia "Pyhään Yrjöön" saakka, miksi se on esim. 12-vuotiaana yhä helppo A-tasoinen? Johan järkikin sanoo, ettei tuon ikäluokan helppojen luokkien hevonen tule koskaan menestymään vaikeammissa luokissa, koska koulutus ei suinkaan tapahdu hetkessä. Ja jos hevonen on niin ihmeellisen kyvykäs, miksi sen kykyjen on annettu mennä hukkaan jo toistakymmentä vuotta?

Hevosia ostavat kaiken aikaa enemmän ihmiset, joilla on yhä vähemmän tietämystä ja kokemusta hevosista. Tietämättömille on helppo myydä sikaa säkissä tai yli 10-vuotiasta "todella lupaavaa helppo B/A-tason kouluratsua", josta pyynti voi olla lähempänä kymmentä tuhatta euroa varsinkin jos hevonen on jonkin sortin pv.

4000 euroa ei hevoskaupoissa ole hinta eikä mikään lupaavasta ja/tai hyväsukuisesta nuoresta minkä tahansa rotuisesta hevosesta, huippuvanhempien (oletettavasta) huippuvarsasta esim. ravimaailmassa tai esteillä, jo vanhemmasta kouluttamattomasta mutta siitosarvoltaan joltisestakin tammasta tai elämänsä ehtoopuolella olevasta "opetusmestarista".

Itse en totisesti maksaisi tuota neljää tonnia kouluttamattomasta aikuisesta ruunasta, jolla ei siitosarvoa luonnollisestikaan ole. Enkä maksaisi kymppitonnia reilun ikäisestä "lupaavasta" hevosesta. Totta kai on olemassa vanhahkoja oikeasti kyvykkäitä, mutta syystä tai toisesta vähälle koulutukselle jääneitä hevosia. Harva seura- tai aluetason kilparatsastaja vain oikeasti pystyy tai haluaa viedä eteenpäin jo suhteellisen vanhaa, mutta kenties vaikeampiinkin luokkiin kykenevää hevosta.

Puhun tässä kaiken aikaa yleisellä tasolla ja näkökulma on sellaisen ratsastajan, jota kiinnostaa edetä helpoista luokista vaikeampiin - oli laji sitten mikä hyvänsä. Esimerkit ovat kouluratsastuksen puolelta, koska sen termit ovat ratsastavalle väestönosalle tutuimmat.

Kaikkia ratsastajia ei tietenkään kilpaileminen kiinnosta. Varakkaalla tätiratsastajalla on pätäkkää ostaa hevonen vain, koska se on kivan värinen, ja maksaa siitä sen koulutustasoon nähden huomattava ylihinta. Moni hevosrakas ihminen taas ostaa halvalla urallaan epäonnistuneen ravurin ja kouluttaa sen mieleisekseen joko itse tai ammattilaisen avustuksella ja on hevoseensa kaikin puolin tyytyväinen.

Oman hevoseni tunnearvo on taatusti sen rahallista arvoa korkeampi. Näin on monilla muillakin. Varsinkin vanhempi hevonen, joka on pitkään ollut samalla omistajalla, on suorastaan perheenjäsen, eikä sen arvoa voi rahassa mitata.

Hevosten hinnoissa on kattona vain taivas. Isoimmat rahat pyörivät ammattiurheilun eli ravien ja laukkakilpailujen maailmassa. (Yksittäiset lupaavat western-, este- tai kouluhevoset saattavat myös maksaa huikeita summia. Ne ammattilaisratsastajat, joilla ei ole varakkaita sponsoreita, joutuvat ostamaan lupaavia nuoria hevosia ja toivomaan löytävänsä kultakimpaleen.)

Oman lajinsa asiantuntija, ammattilainen tai jo pitkään harrastanut tavallinen ihminen tietää mitä juuri hän on hakemassa ja mistä mitäkin kannattaa maksaa. Hevosista törkeitä ylihintoja maksavat tuoreet harrastajat, joilla ei ole realistista käsitystä hevosen arvosta. Se ruokkii ikävällä tavalla ylihinnoittelua, josta kokeneemmat ja järkevämmätkin harrastajat joutuvat kukaties kärsimään nahoissaan.