torstaina, marraskuuta 01, 2007

Ruuna raportoi

Tänään oli tosi kivaa kun maneesiin oli tuotu purukuorma eikä sitä ollut vielä levitetty. Minä sain tutkia paikkoja ihan rauhassa ja haistelin ja kuovin ja kaivaiduin ja piehtaroin. Nastaa! Minun piti vielä juosta eikä matte juossut yhtään, seisoi vaan keskellä maneesia antamassa ohjeita minulle. Olin ihan vapaana ja sitten matte sanoi, että pysähdy ja minä pysähdyin ja sitten kuljin maten perässä niissä purukasoissa vielä.

Minä olen jo tottunut naisseuralaiseeni ja päästän sen töihin ja menen itsekin mielelläni töihin maten kanssa ja jätän tammani huoletta yksin. Kun tulen takaisin tarhaan, tammani hörisee minulle ja sitten me jutellaan siitä missä olin ja mitä tein.

Eilen me oltiin maten kanssa maastossa ja juuri kun laukattiin sellaista huoltotietä pitkin niin sieltä tuli henkilöauto vastaan. Se auto ajoi hiljaa enkä minä pelästynyt ollenkaan vaan ravasin siitä reippaasti ohi mutta matte jurputti pitkään siitä mikä nykyajan ihmisiin on mennyt kun pitää autolla ajaa sienimetsäänkin eikä yhtään jakseta kävellä eikä missään saa enää ratsastaa rauhassa kun jos ei ole hirvenmetsästäjiä niin on tumpeloita autoilijoita metsät väärällään.


Ei kommentteja: