keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Minulta viime viikolla lähtenyt etukenkä on nyt takaisin kaviossa ja tänään yksi ihan vieras seppä löi takaisin minulta maanantaina irronneen toisen etukengän. Matte on vähän palaveerannut minun vakituisen sepän kanssa ja nyt on sovittu, että ensi kerralla minulle laitetaan eteen jotkut ihmeen sivukäänteelliset rollerit niin että minun etujalat ehtivät paremmin pois minun takajalkojen tieltä enkä enää polkisi kenkiä irti.

Minä olin tosi nätisti sen vieraan sepän kanssa tänään ja matte jaaritteli sille sepälle minun rodusta ja erikoispiirteistä kun se seppä ihmetteli, että mikä minä oikein olen. Lopuksi minä sain porkkanan ja pääsin takaisin tarhaan mutta se ei ollut niin kivaa kun kaikki heinät olin jo syönyt enkä ole saanut lisää naisiakaan vaan on aina se yksi ja sama leidi.

Olen harjoitellut hyppäämistä kaksi kertaa ja se on hirmu kivaa. Viime kerralla oli yleisöäkin ja siellä arveltiin, että minua on irtohypytetty tosi paljon kun olen siinä niin hyvä. Silloin minä olin toista kertaa irtohypytysharjoituksessa! Minä sain niin paljon kehuja, etten olisi halunnut lopettaa ollenkaan vaan hyppäsin ja hyppäsin ihan itsekseni kun huomasin, että sitten kehutaan. Lopulta minut pakotettiin lopettamaan eikä se ollut minusta reilua kun minä olisin halunnut hypätä vielä.

Mattea ärsyttää kamalasti se, etten minä vieläkään halua juoda automaatista. Minä juon siitä kyllä jos matte tai henkilökunta painaa sen kupin ensin täyteen mutta itse en halua painaa kuppia kun siitä kuuluu ikävä ääni. En minä sitä ääntä yhtään pelkää mutta varmuuden vuoksi menen kauemmas kun se ääni kuuluu minun omasta kupista. Minua ei yhtään häiritse se kun muut hevoset juovat kupeistaan vaikka siitä kuuluu se sama ääni. Oman karsinani haluaisin kumminkin pitää meluvapaana alueena.

Matte toivoisi, että hevosten hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset kävisivät allekirjoittamassa adressin. Siinä toivotaan, että meillä hevosilla olisi hyvän elämän päätteeksi hyvä kuolema emmekä me joutuisi kiertoon tai ulkomaille teuraskuljetuksiin. Minustakin tulee meetwurstia sitten kun olen liian vanha ja raihnainen tekemään töitä.


Ei kommentteja: