tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Sukkistädin ahaa-elämys

Minulla on ollut Sukkistädin kanssa vähän ratsastuksellisia ongelmia. Sukkistäti kun on parempi noitten enkkukamojen kanssa kuin western- ja on ne enkkukamat ja ylös kokoaminen minullekin ihan ok. Kun minulla on western-kamat päällä ja kun matte on selässä niin silloin kokoan itseni aina alempaan muotoon eli ns. western-muotoon, jossa pääni on aika alhaalla mutta takaosa silti hyvin alla jotta pystyn tekemään esim. nopeita käännöksiä kuten vaikka ajamaan laumasta erkaantuneen vasikan pikapikaa takaisin. En minä ole kyllä ikinä karjatöitä tehnyt mutta noin niin kuin esimerkin omaisesti. Vaikea kuvitella, että joku ylöskoottu pv voisi nopeasti käännyttää vasikan, hehe. Ne jannut liikkuvat usein tosi vaikean näköisesti.

No kumminkin. Sukkistäti ei ole osannut antaa minun koota itseäni sinne alas kun ei se muka tunne minun selkää ja takajalkoja western-satulan kanssa. Eilen minun enkkusuitset oli matella pesussa ja täti joutui ottamaan enkkusatulan kanssa western-suitset. Silloin täti sai ahaa!-elämyksen kun minä hivutin itseni korkeasta muodosta matalaan eikä minun selkä silti laskenut ollenkaan. Sitten me lasketeltiin menemään matalassa muodossa ja meillä oli oikein kivaa ja täti oli innoissaan.

Ennen minulla on ollut tädin kanssa westernissä ongelmana se, että vaikka ohjat on pitkät, niin täti ei anna minulle tarpeeksi ohjaa, että pääsisin kokoamaan itseni sinne alas. Nyt kun täti osasi antaa minun koota itseni sinne alas niin täti varmaan alkaa edistyä länkkäriratsastuksessakin paremmin.



4 kommenttia:

sukkistäti kirjoitti...

Sopii toivoa, että ahaa-elämys jatkuu sinne länkkärisatulaan asti. Saisinkohan tulla länkkäritunnille enkkusatulassa, kun tuo matala muoto oli niin hieno fiilis!

M kirjoitti...

Jos kysytään nätisti opelta niin varmaan voidaan mennä tunnille enkkusatulassa. Toisaalta nyt kun tiedät, etten minä lintsaa kun olen alhaalla vaan olen ihan kunnolla takaosani päällä niin olisi kyllä hyvä harjoitella sitä oikeankin satulan kanssa.
Matte muuten pyysi ottamaan tunnille side-pullit eikä kuolaimellisia suitsia jos se vain sopii.
Ruuna

Olmi kirjoitti...

upeaa työskentelyä korkeassa muodossa, mutta kyseessähän ei olekaan mikään kömpelö puoliverinen ;o)

http://www.youtube.com/watch?v=HgG_Gwy7Ysg

(sonniparkaa kyllä käy sääliksi..)

M kirjoitti...

Hieno hevonen kerrassaan ja upeasti liikkui. Vähän turhan vaarallinen ammatti vaan toisella..