Orin turinat, osa 3

Nyt on sitten kiva kun minun tarha on kuivunut eikä tarvitse enää leikkiä mudassa. Meillä on muulin kanssa sellainen uusi leikki, että me irroitellaan pihaton ovesta muoviliuskat, joiden lomasta kuljetaan sisään ja ulos. Kun ulkona on jo lämmintä niin ei niitä liuskoja tarvita enää lämmöneristeeksi tai pitämään tuulta poissa.

Yleensä minä revin liuskan irti ja heiluttelen sitä muulin edessä. Muuli ottaa silloin hampaillaan kiinni kaitaleen toisesta päästä ja minä toisesta ja sitten me vedetään niin kovaa kuin jaksetaan. Se on hurjan kiva leikki ja sitä voi leikkiä aina uudestaan kun henkilökunta naulaa ne liuskat takaisin ja minä revin ne uudestaan irti. Matte ja muu henkilökunta puhuu jostain Sidostesukkamainoksesta, mutta siinä on kuulemma jotain koiria enkä yhtään ymmärrä miten muuli tai minä voitaisiin olla koiria.

Koirat on aika turhia otuksia muutenkin. Minun kotona niitä asuu kolme ja maten kanssa tulee aina kaksi. Niihin kaikkiin minä olen tottunut enkä paljon niistä välitä, mitä nyt joskus yritän potkaista niistä nuorinta ja tyhmintä joka tulee minun jalkoihin ja innostuu joskus komentamaan minua. Kun tulin vanhasta kodista tänne uuteen kotiin niin rauhoituin kyllä heti kun näin koirat. Oikein huokaisin ja rentouduin. Tuntuu jotenkin niin kotoisalta kun on koiria vaikka ei niistä silti juuri mihinkään ole.

Matte on ollut vähän kipeänä eikä me olla tehty moneen päivään mitään kivaa. Toivottavasti huomenna on vielä hyvä ilma ja mentäisiin metsään. Minusta on hurjan kiva samoilla puiden seassa ja kiipeillä kallioilla enkä minä tarvitse mitään polkujakaan kun olen kuulemma jänkäjalka. Mitähän sekin sitten tarkoittaa. Ihmisillä on joskus tosi kummia juttuja eikä ne aina selitä niitä niin, että hevonen ymmärtäisi mitä ne tarkoittavat.