Muuli sai oikein loistaa kun meille tuli kaupunkilaisvieraita. Se nautti täysin siemauksin rapsutuksista, harjauksesta ja kehuista. Ratsastuksen suhteen se ei ollut yhtä aulis mutta käyttäytyi hyvin parin aloittelijan kanssa niin että nämä taisivat ymmärtää jutun jujun. Kokeneemman ratsastajan se pisti koville ja oli niin tahmea kuin olla voi. Se oli suorastaan valovuosien päässä lähes ajatuksen voimalla liikkuvasta hyvin koulitusta western-ratsusta.

Tiedän koska kokeilin itse. Tappelua tarttui filmillekin ja vaikka tiesin, että se oli kamalan näköistä, ylitti tulos kaikki oletukseni. Riittävästä lämmittelystä huolimatta muulinjulli kulki sitkeästi lapa edellä ja peruutusvaihde, jota se auliisti tarjoili kun sitä ei pyydetty, oli unohtunut kokonaan. Jogista ei kannata juuri puhua, sen verran säätämistä oli tahdissa, joka tahtoi joko kiihtyä liikaa tai lässähtää käynniksi.

Olen joskus ratsastanut muulilla unelman kaltaisia rupeamia, jolloin se kokoaa itsensä, taipuu, myötää ja kulkee niin hyvin, ettei meinaa todesi uskoa. Vastapainoksi on sitten niitä päiviä, jolloin se viis piittaa ratsastajan yrityksistä ja sikailee minkä ennättää. Se ei toimi edes huippuratsastajan alla jos ei ole sillä tuulella. Tämä on fakta. Muuli on yhden miehen hevonen eikä juuri perusta siitä, ovatko muut siihen tyytyväisiä vai eivät.

Olmi on kirjoittanut valaisevan merkinnän Monty Robertsin Ypäjän vierailun sunnuntain ohjelmasta. Hyvin samaan tapaan itsekin ajattelin ja olisin tapahtumaa kuvaillut jos olisin jaksanut paremmin kuin omassa puolivillaisessa merkinnässäni.