torstaina, marraskuuta 29, 2007

Matte on mennyt ihan sekaisin! Se tuli illalla tallille niin myöhään, että oli jo pimeää ja sitten me lähdettiin maastoon. Matte höpisi jotain kuutamoratsastuksesta vaikka kuu oli pilvien takana. Onneksi uusi lumi valaisi sentään vähän ja minulla on hurjan hyvä hämäränäkö. Matella oli kypärässä tyhmän näköinen otsalamppu että sekin näkisi edes jotain.

Kun me tultiin takaisin tallille niin kaikki muut hevoset olivat jo päässeet sisälle ja saaneet porkkanoita. Matte riisui minulta satulan ja suitset ja bootsit ja kaikki heijastimet ihan liian hitaasti ja harjasikin vaikka kuinka kauan vaikka minä en olisi muuta halunnut kuin äkkiä karsinaan syömään minun porkkanoita. Matte sanoi, että minun pitää oppia olemaan kärsivällisempi vaikka ruokakin olisi kyseessä.

En ymmärrä sellaista vaatimusta kun ruokaa tärkeämpää ei kerta kaikkiaan ole. Jo silloin kun tulin kaksivuotiaana nuorena orina Ruotsista niin minun kasvattaja sanoi matelle, että syödessä minun pitää antaa olla rauhassa koska voin käydä päälle kun olen niin tärkeänä ruuastani.

Matte ei kyllä yhtään antanut minun olla rauhassa vaan selitti, etten minä saa käydä ihmisten kimppuun vaikka ne tulisivatkin minun ruuan lähelle. Nykyään minä en enää niin helposti ole äkäinen, mutta jos joku minulle vieras ihminen tulee minun ja minun ruuan väliin niin sen on paras olla tosi varovainen! En minäkään mene ihmisten koteihin ja estä niitä syömästä silloin kun niillä on ruoka-aika.


Huomenna minulla ja matella on sellainen western-tunti. Matte varmaan hukuttaa sen open kysymyksiin eikä minun ehkä tarvitse tehdä töitä juuri ollenkaan kun matte puhuu niin paljon. Jos hyvin käy, saan torkkua melkein koko tunnin.


4 kommenttia:

Maastis kirjoitti...

Ei jumalauta sä olet nero! Tiedätkö kun mä olen monesti pällistellyt noita hevospuolen ruokia sillä silmällä, että voisko niitä jotenkin hyödyntää koirien ruokinnassa. Ihan vaan sen takia, että pääsis

A) halvalla
B) helpolla

Nyt mua rupes ihan tosissaan kiinnostamaan. Missä suhteessa sä laitat lihaa ja tota greenlineä? Suomen Rehuhan sitä käsittääkseni valmistaa, mutta kuka sitä myy? Agrimarket? Miten sulla on koirien vatsat reagoineet siihen, ilmeisesti ihan hyvin?

En tiedä, pari vuotta (?) olin bloggaamatta ja muutenkin liiemmälti kirjoittelematta, nyt tuntuu että jokainen sana ja jokainen lause on työn ja tuskan takana. Mutta ehkä se taas tästä, toivoakseni. Mulle vaan aina tulee se sama fiilis kun luen omia blogimerkintöjäni, että aivan kuin ne ois jonkun 12-vuotiaan tytön kirjoittamia. Sellasta ihme lässytystä ja viisastelua, vaikka sellasina ne ei suinkaan ollut tarkoitettu näytölle lähteväksi. Sun kirjoitustyyliä sen sijaan diggaan ihan älyttömästi. Se on aikuismaista vailla mitään älytöntä saarnaamista tai viisastelua. Sitäpaitsi se on hauskaa.

Facebook jumittaa, en oo saanut laitettua sulle viestiä mutta enköhän mä viikonlopun aikana jotain satuile. Rakkaita terveisiä.

M kirjoitti...

Agrista tai K-maataloudesta mä olen hakenut. Koirien vatsat ei ole reagoineet millään tavoin negatiivisesti mutta mun koirilla onkin kestävät vatsat kun päivittäiseen ravintoon kuuluu myyränraadot ja hevonpee. Jos koirat ovat tottuneet jotain kasviksia syömään niin tuskin mitään ongelmaa tulee varsinkin jos varovasti aloittaa. Mutta niinkus tierät niin kaikki ei välttämättä sovi kaikille, vrt. Eagle.

Koko jutun keksin siitä kun mein tallilla yksi vanha hevonen saa Greenlinea lisäravintona ja koirat yrittivät aina varastaa sitä joko turvotettuna tai ihan kuiviltaan suoraan säkistä. Jostain syystä se ei kylläkään maistu niille yhtä hyvin kotona kuin tallilla..

Mä annan sitä saman verran kuin kasvissosetta eli suunnilleen fifty-fifty lihaa ja kasvista. Mun vanhempi koira on ilm. allerginen koiranruuissa esiintyville varastopunkeille joten sitä olen yrittänyt seurata tarkemmin jos Greenlinessa sattuisi olemaan samoja punkkeja. Mitään en ole ainakaan vielä huomannut.

Greenline-säkki maksaa n. 14€/30kg eli pirun halpaa kun vertaa tuoreisiin kasviksiin tai melkein mihin vain. Se sitten turpoaa ihan pirusti eli kannattaa laittaa vettä n. viisinkertainen määrä pelletteihin nähden.

Näissä kirjoitushommissa on ilm. se, että omasta tekstistään näkee vain ne kohdat joihin ei ole tyytyväinen. Mun mielestä sä olet ja olet aina ollut mua merkittävästi parempi, selkeäsanaisempi ja hauskempi kirjoittaja. Omat "vitsit" tuntuu aina väkisin väännetyiltä Kummeli-tason jutuilta. Vaikka Kummelihan on siis hyvä.

Maastis kirjoitti...

Jepu jepu. Minä teen ensi viikolla, tod. näk. tiistaina keikan Kouvolaan, koukkaanpa samalla Agrin kautta. Eipä siinä paljoa rahaa hukkaan mene jos kokeilee. Muistelisin, että mullakin yks kaveri syöttää greenlineä kolmekymppiselle welsh-vanhukselleen, että lykkään sitten säkin hälle jos ei omille kelpaa. Siis oikeesti, mietis paljonko sulla tulee hintaa omien koirien päiväannokseksi kun käytät greenlinea? Törkeen halpaa!

Tuosta sun kommentista mitä olit mun blogiin kirjoittanut, öö, nyt en kyllä malta olla utelematta mitä rotua / rotuja olette miettineet? Muistelisin sun olleen ainakin johonkin maailman aikaan kiinnostunut laumiksista, sellainenko?

Hei töks, BB alkaa!

M kirjoitti...

Uusi loistelias vinkki: jos tuntuu, että koirat saapi liian vähän kalsiumia, niin osta säkki ruokintakalkkia. Se on muistaakseni 38% kalsiumia ja 40kg:n säkki maksaa 7-8€. Mulla on hevosella säkki tätä ja annan siitä koirille myös. laskujeni mukaan toi 40kg riittää hevoselle yli neljä vuotta, koirista nyt sitten puhumattakaan. 40kg:n säkki ei ole kamalan iso -n. puolet 30kg:n Greenline-säkistä- koska tavara on painavaa.

Mä tahtoisin edelleen lgd-rotuisen mutta asumisolosuhteet rajoittaa siinä jonkin verran. Muita omia suosikkeja tällä hetkellä ovat kaanaankoiria, australiankarjakoira ja lancaster heeler. Mies tykkä heelereistä myös mutta on eniten mieltynyt -pelkän ulkonäön puolesta siis- japanilaisiin rotuihin. Mikä ettei joku akita voisi mennäkin mutta en tunne yhtään minkään japanilaisen rodun edustajaa hlökohtaisesti eli näihin pitäisi tutustumalla tutustua. Mies tahtoisi sellaisen koiran, josta ei lähde karvaa. Ehkä meille tulee isovillakoira vaikka miestä se ei puudeliulkonäkönsä takia miellytä. Isoilla villiksillä on kyllä kiva luonne eli semmoinen menisi mun puolesta kyllä.