Talviurheilua

Olen ihan täpinöissä: harrastimme juuri Ruunan ja Sukkistädin kanssa hiihtoratsastusta. Hauskaa kuin mikä! Mitä siitä, etteivät sukset pysy kunnolla jaloissa tai että housunkauluksesta menee lunta sisään. Lopulta olin naurusta niin hervoton, etten enää pysynyt pystyssä.

Ruuna hoiti homman kuin vanha tekijä. Valjaat olivat helppo nakki, vetohihnoja se hiukan ihmetteli ja pulkka oli vähän pelottava. Sukset ja vetäminen ei saanut aikaan kummempaa reaktiota. Luulen, että äijä tykkäsi hommasta: aina kun takaa kuului kiljuntaa ja muks, se pysähtyi ja kuopi lumen alta esiin ruohoa jota mutusteli siihen asti kunnes tuli uusi lähtökäsky. Olihan ainakin vaihtelua kahtena edellispäivänä Ruunan aivoja rasittaneisiin kouluvalmennuksiin: vastalaukkatehtävät ovat edelleen mennä yli sen ymmärryksen.

Kun Sukkistäti lähti kotiin vaihtamaan kuivia vaatteita ja syömään, lähdimme Ruunan ja koirien kanssa vielä rentouttavalle maastokävelylle. Ruunalla on kummallinen suhde koiriini: se yrittää lähes tosissaan potkia ja purra aikuisia hurttia mutta saa niistä turvaa maastossa ja yrittää usein seurata niitä umpipöpelikköön. Pentua se kohtelee ystävällisesti.

Nyt kun tuli suojasää, havahduin huomaamaan, että olisi hauska saada hevosesta pitkästä aikaa talvisia kuvia. Täytyy hiippailla kameran kanssa tallille niin kauan kuin on vielä lunta. Jos tässä nyt enää ehtii kun tuo näkyy kovaa vauhtia sulavan.