maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Varsoja ja pöllöjä

Minun naamaa kutittaa kun minulta lähtee siitä karvaa. Oli hauskaa kun pappa hieroi minun naamaa oikein kovaa kumisualla ja rapsutti vielä korviani sisäpuolelta. Se ja kankkujen välin rapsutus ovat suosikkijuttujani.

Matte ja pappa kävivät katsomassa minun naista ja lapsia minun entisessä kodissa. Lasteni äiti oli kuulemma oikein viehättävä ja lapset hirmu kauniita ja komeita. Totta kai, olenhan minä niiden isä! Tyttäreni ja poikani asuvat pihatossa yhdessä, poika on vielä niin vauva että se käy. Tytär oli kuulemma oikein hieno, tasapainoisesti kasvanut ja ponin näköinen eikä yhtään sellainen honkkeli niin kuin parivuotiaat yleensä.

Poika oli vielä melko pikkuinen mutta pitkäjalkainen ja leveärintainen ja ihan samanvärinen kuin minä eli punarautias. Tyttäreni on väriltään mustanruunikko. Linkkien takaa löytyvät lasteni kanssa samanväriset hevoset, kuvat eivät siis todellakaan esitä lapsiani.

Minulla alkaa olla kevättä rinnassa ja juoksen ja leikin aika paljon junnuarabin kanssa. Sellaiset keltaiset linnut ovat huutaneet meilläpäin jo yli kuukauden ja öisin en meinaa saada unta kun pöllöt mölyävät metsässä. Niillä on lisääntymisaika ja niiden suvunjatkamismenot pitävät minut, työn raskaan raatajan, hereillä vaikka tarvitsisin kauneusuneni kyllä.


Ei kommentteja: