(puoli)tehoviikko

Pikkuorin tämän viikon ohjelmaa voi kutsua jo muuksi kuin lepäilyksi. Kolmen päivän migreenistä toivuttuani ratsastin tohkeissani kahtena päivänä. Lisäksi käveltiin yhtenä päivänä tunnin verran, Herra Ori ihan vain riimussa, pieniä hiekkateitä ja joen vartta ja välillä pysähdyin vähän syöttelemään. Silkkaa hevosen lellimistä tuollainen, mutta polle niin tykkää puuhastella ihmisen kanssa mitä tahansa. Eilen tallille tullessani minua tervehti sellainen ilonkiljunta ettei paremmasta väliä.

Ratsastukset olivat lähinnä maastoilua mutta tarkkaan harkittua sellaista. Yksi päivä voimaharjoittelua eli kiipeilyä kallioilla, toinen päivä aerobisen kunnon ylläpitoa eli reipasta ravia ja laukkapätkiä metsätiellä.

Orilla tuntuu olevan imukupit kavioiden tilalla. Se kiipeää ylöspäin millaisen rinteen tahansa, liikkuu sivuttain kaltevalla pinnalla ja laskeutuu rauhallisesti ja tasapainoisesti jyrkkiäkin rinteitä. Ei hullumpaa vasta nelivuotiaaksi kääntyneeltä ratsunraakileelta. Kun kuuliaisuus on vielä useimmiten kympin arvoista niin ei ole paremmasta väliä. Ori kuuntelee hienosti istuntaa ja kokoaa itsensä automaattisesti.

Minä en oikeastaan ole kummoinen ratsastaja joten en luulottele, että orin ansiot ovat kovinkaan paljon omaa aikaansaannostani. Hyvä perusvalmennus, tasapaino, hieno rakenne sekä todellinen halu työskennellä ihmisen kanssa tekevät orista tavattoman mukavan ratsastaa. Oma varsin kirjava ratsastustaustani auttaa minua arvostamaan hevostani entistä enemmän.

Orista on kovin vähän ratsastuskuvia ja tuoreimmat ovat viime kesän treeneistä. Ao. kuva on toissakesältä. Orilla on ensi kertaa ratsastaja selässä. Hevonen keskittyy peruuttamaan.