Johtajan hommissa

Minua sitten sieppaa kunnioituksen puute jota laumani joskus osoittaa. Muut pysyvät kyllä kohtalaisen hyvin kurissa ja nuhteessa mutta Johtajatamma ei anna minun olla yksin pomona vaan potkii ja puree ja uhoaa perin epänaiselliseen tyyliin. Minä en anna sen uhkailla vaan potkin takaisin - tosin vasta turvallisen kaukaa etten vain osu. Siitä se tosiaan suuttuisi ja minä saisin ympäri korvia niin että soi!

Muut eli Paksu Tamma, Riekkuva Ruuna ja Vanha Ruuna antavat minun määrätä vaikka joskus joudun komentamaan Riekkuvaa Ruunaa vähän enemmän. Kurinpito on normaalia hankalampaa kun nuo muut ovat aina laitumella yhdessä ja minä pääsen sekaan vain muutamaksi tunniksi kun matte on huolissaan minun kavioista ja siitä jostain kaviokuumeesta.

Johtajatamma on kisaquarter ja kova luu. Se ei anna minulle yhtään periksi ja pitää kaikki muutkin kurissa ja nuhteessa. Matte väittää, että se on hyvä johtaja ja puuttuu asioihin vain silloin kun on tarvis. Samoin matte on sitä mieltä, että MINÄ muka olisin huono johtaja kun puran kiukkua muihin ja huomauttelen turhasta. Itse olen sitä mieltä että herran pelko on viisauden alku ja tammat ovat olemassa vain rahnuttaakseen minua ja ruunat osoittaakseen kunnioitusta.

Paksu Tamma on suomenhevonen ja minun tarhakaveri. Me alettiin tarhata yhdessä kun minun edellinen tamma muutti pois. PT on vanha ja viisas ja maten kaveri ja minä olen joskus matesta vähän mustasukkainen kun se seurustelee PT:n kanssa.

Riekkuva Ruuna on pv ja jotain ihmeen interiä menevä kouluratsu. Se on kuulemma myös hyvä hyppäämään sekä maastossa että kentällä. Se on muuten ihan ok kaveri mutta kiusaa joskus muita niin, että sille pitää antaa köniin. Paksu Tamma inhoaa Riekkua ja joskus minä ja PT ja Vanha Ruuna ollaankin ihan omassa rauhassa ja vain Johtajatamma on Riekun kanssa koska sitä Riekku ei uskalla melkein koskaan yhtään härnätä.

Vanha Ruuna on 26-vuotias pv ja vähän jo dementoitunut. Se käy joskus viikonloppuisin koulukisoissa ja on muutenkin kropaltaan hyvässä kunnossa ja paljon töissä. Pää sillä vaan on joskus vähän harva ja minä joudun muistuttamaan, että kukas se pomo olikaan.

Maastossa kävi hiukan köpsästi kun unohduin puhumaan kännykkään. Ruuna hoksasi heti vähentyneen valppauteni ja alkoi riipiä tienvieren kasvustoa parempiin suihin. Eikös sillä kavio ollut pian ohjan päällä ja naru poikki ja minulla pelkkä irto-ohja kädessä. Pysäytin pollen ehkä turhankin riuskasti ja jalkauduin puuttuvia osia etsimään. Eihän niitä löytynyt vaan jouduin ratsastamaan takaisin tallille yhdellä ohjalla toinen piuha satulannupin ympärillä. Perillä sitten askartelin käytöstä poistetuista enkkuohjista uudet systeemit ohjille ja taas pelittää.

Kuvasta näkyy western-suitsien koostumus. Ohjat ovat kuolaimissa kiinni useimmiten narusysteemillä tai ruuveilla. Lisäksi tarvitaan nahanpala, joka sidotaan/ruuvataan ikäänkuin ohjan ympärille ja joka muodostaa lenkin, jossa kuolain varsinaisesti sijaitsee*. Etenkin tuo narusysteemi on oikein toimiva: jos hevonen astuu ohjan päälle, katkeaa vain ohut naru. Hevoselle ei juuri aiheudu kipua eikä tarvitse investoida kokonaan uuteen ohjaan - laadukkaat, painavat ja kyllin pitkät nahkaohjat eivät suinkaan ole ilmaisia.

Ruuna saa sätkyn paarmoista. Siis paljon isomman kuin normihevonen. Ei ole herkkua tasapainoilla selässä kun hevonen seisoo kolmella jalalla toinen takajalka ilmassa ja pää pitkällä takajalkojen välissä että "tuolla jossain se puree mua stana".

Ruuna on muutenkin melkoinen tasapainoihme - tai sitten ei. Kengittäessä se usein lepuuttaa yhtä jalkaa kun yksi on sepällä käsittelyssä. Hevosen koko paino lepää siis kahden kavion varassa. Toisinaan se seisoskelee jalat ristissä ja on liikkeelle lähtiessään vähällä tuuskahtaa turvalleen kun ei muista miten ne jalat oikein olivatkaan.

*Sekava selitys? Western-ohjat eivät varsinaisesti ole lainkaan kiinni kuolaimessa vaan vain tuo lenkin muodostava nahanpala tulee kuolainrenkaan ympäri. Ohjat solmitaan/ruuvataan kiinni tuohon nahankappaleeseen (jolla on kenties joku nimikin. En vaan tiä mikä.).

Unohdin sitten kaviokuumeherkän hevoseni yliajaksi laitumelle. Laidun onneksi oli semmoinen jo melkein loppuun syöty lohko eikä yliaikaakaan tullut kuin viitisen minuuttia. Olen ollut ihan himmeän varovainen ja Ruuna on saanut laiduntaa noin vartin verran päivässä. Siinä ajassa se ei suinkaan tule kylläiseksi vaan vain kiukkuiseksi ja joka kerran olen saanut juoksuttaa sitä hetken verran ennen kuin se on antanut kiinni. Onni että Ruuna on sen verran laiska, ettei se todellakaan käytä hyväkseen koko laitumen laajuutta juostakseen minua karkuun. Kunhan tekee mielenosoituksellisesti ympärilläni laukkaympyrän tai pari.

Ruunalla on joko uhmaikä tai sitten meillä on pahemman luokan välirikko. Eilen pa-has-ti mistiin menneen lastausharjoituksen jälkeen soitin paniikin vallassa western-opettajalleni joka onneksi lupasi minulle yksityisopetusta ja lohdutteli muutenkin. En silti ole enää varma mistään kun ennen niin helposti lastautuva Ruuna järjesti sellaisen shown että oksat pois. Tästä lannistuneena sallin erään huollettavan hevoseni hiukan simputtaa minua eilen ja eikös se ryökäle jatkanut samaa menoa tänään. Illalla sille on tehtävä kurinpalautus ja se on aina isompi homma kuin se, ettei alun alkaenkaan päästä kuria löystymään.

Ää-ä, mä en ymmärrä hevosista mitään, en osaa mitään enkä kykene oppimaan mitään. (Tämä on taas näitä päiviä.)

Ruunalla on kurjaa

Minulla oli tässä yhtenä päivänä ihan kamalan kipeä maha eikä laitumellakaan tehnyt mieli syödä vaan kävin vähän pötköttelemään ja odottelemaan, että se raskas olo menisi ohi. Silloin matte tuli heti riipimään minut pois ja kiskoi ympäri pihaa vaikka olisin tahtonut vain makailla. Se spruuttasi minulle suupielestä sisään jotain pahaa Metacam-nimistä töhkää ja aina vaan piti kävellä.

Ihan pian kipu ja raskas olo sitten hellitti mutta matte ei antanut minun syödä(!) vaikka minun olisi jo tehnyt mieli. Minun piti vaan kävellä ja matte runnoi semmoista kapulaa joka ihmisillä on usein korvalla ja hermostui kamalasti (niin kuin sillä on usein tapana) kun ei saanut kiinni jotain päivystävää eläinlääkäriä.

Meidän kunta on jossain ihmeellisessä välissä niin ettei päivystävää eläinlääkäriä tahtonut millään löytyä. Tuttuja eläinlääkäreitä matte ei saanut kiinni tai ne eivät päässeet tulemaan (vaikka minä olisin voinut kuolla! ei ne ihmiset paljon meistä hevosista välitä, sanokaa minun sanoneen!). Vihdoin matte sai kiinni yhden ihan vieraan eläinlääkärin joka lupasi tulla. Minulla alkoi kyllä olla jo parempi olo ja kun se eläinlääkäri kaarsi pihaan ihan vieraalla autolla niin minä hämmästyin niin, että minulta tuli hätäkakat.

Eläinlääkäri vähän naureskeli ja sanoi, että minähän näytän jo aika hyvältä. Se kuunteli ja koputteli minua ja antoi piikkejä ja sanoi, että pulssia tuntuu sen verran, että kaviokuumeen vaara on olemassa jos nyt olen liian pitkään liian hyvällä laitumella. Minä mitään pitkään ole ollut kun pari viikkoa syönyt puoli tuntia päivässä vihreää ja yhtenä päivänä tunnin ja seuraavana kaksi. Nyt minulta on kielletty sekin vähä.

Tällä hetkellä minua ottaa päähän ihan hirveästi kun en pääse laitumelle ollenkaan vaikka kaikki muut pääsevät. Matte uhkasi, että saan nyt monta viikkoa syödä vain kuivaa heinää ja ihan vähän vihreää ja vasta joskus juhannuksen paikkeilla koitetaan varsinaista laidunnusta uudestaan kun ravintoarvot kuulemma jotenkin muuttuvat laidunruohossa kun kesä etenee. Minä olen kiukkuinen ja nälkäinen enkä varmana tee nätisti töitä kun en saa mitään palkkaakaan! (Viikonloppuna minä kyllä olin hurjan hyvä sukkisratsastusvalmennuksessa taas.)

Ruunan kevät

On tullut hurjan kuuma ja minä olen ollut tammani kanssa jo öitä ulkona. Tuoretta ruohoa saan syödä joka päivä ja henkilökunnan puolesta sanottiin, että jo viikon kuluttua päästäisiin laitumelle. Jess!

Me mennään kaikki hevoset samalle laitsalle paitsi yksi iso ruuna, joka on niin tyhmä, että se luulee olevansa ori. Se olisi kyllä ihan vääränlainen ori kun se on koko ajan pyrkimässä tammojen selkään vaikkei ne olisi edes kiimassa! Vitsi mikä nuija.

Minä yritän aina haastaa sitä isoa roikaletta tappeluun mutta matte ei anna ottaa miehestä mittaa tallin käytävällä. Varmana voittaisin vaikka matte muuta väittää. Matte perustelee oletettua tappiotani sillä, ettei minulla ole rähinäkokemusta ja sillä, että se toinen hevonen on minua melkein 30 senttiä isompi ja monta sataa kiloa painavampi. Hah, sellaisen köntyksen väsyttäisin ja iskisin kanveesiin hetkessä! Matte ja henkilökunta joskus vaan nauraa minun uholle mutta minä TIEDÄN, että voittaisin mennen tullen.

Minulta otettiin tamma vähäksi aikaa pois kun meillä alkoi lempi leiskua turhan rajusti ja sen tamman kiima pitkittyi. Nyt me ollaan taas sopuisasti yhdessä paitsi ruoka-aikoina jolloin ollaan riitaisasti yhdessä kun toisella on aina kumminkin parempaa ruokaa ja meidän täytyy vähän väliä käydä tsekkaamassa toistemme heinäkasat ja kauravadit.

Tarhoista on viety pois vesiastiat ja siellä on vain sellaiset juoma-automaatit ja vielä erilaiset kuin tallissa. Minua se automaatti hämmentää kovasti kun siellä ei ole ollenkaan vettä paitsi tamman jäljiltä joskus vähän. Matte suunnittelee minulle automaatinkäyttökurssia, saas nähdä kuinka äijän käy.


Tässä kevätlaidunkuvassa olen vasta kolmivuotias.
Tällä hetkellä minulla on hieno tuuhea harja ja olen
muutenkin komeampi ja massiivisempi. Tuo punainen
riimu ei mahdu enää edes päähän.

Ruunan oppivuosista

Huomio! Matte löysi juuri asiallisen ratsutuksen aloittamista käsittelevän jutun Rinsessan päiväkirjasta. Käykäähän katsomassa.

Matte on taas kipeä (sen ääni on ihan kummallinen ja sillä on kamalasti vaatetta päällä kun se käy minua moikkaamassa) ja niin hapan, ettei sitä voi päästää ääneen. Mattea kuulemma kiukuttavat tällä hetkellä erityisesti sellaiset hevosenpidon "asiantuntijat" jotka alkavat koulia ex-ravurista ratsua sitomalla sen hevosen pään johonkin tiettyyn asentoon ja pakottamalla liikkumaan liian pitkiä ja haastavia rupeamia ratsastajan alla.

Hevosen ratsutus - oli sitten kyseessä nuori tuleva ratsu tai ammatinvaihtaja kuten ex-ravuri - pitää aloittaa varovasti ja nätisti ja niin, että hevoselle tulee hyvä fiilis eikä se tule kipeäksi. Minun ratsuttaja laittoi minulle ekaksi satulan ja sain haistella ja katsella sitä. Olin minä silloin jo satulaan tottunut mutta rauhallisesti ja rennosti meillä edettiin. Sitten ratsuttaja laittoi minun riimuun köyden niin kuin ohjiksi ja meni selkään ja vain istui siellä. Minusta se oli kivaa ja jännää muttei yhtään pelottavaa.

Sitten ratsuttaja kertoi kehonsa painopisteen muutoksilla mihin se halusi että minä kävelen. Me käveltiin kentän ympäri pari kertaa ja kävelin ympyrän molempiin suuntiin (silloin en vielä tiennyt, että sellainen vähäsen pienempi ympyrä on ratsastuksen kielellä voltti) ja vähän ravasin ja peruutin kun sitä pyydettiin ja koko ajan minua kehuttiin. Sitten ratsuttaja tuli alas ja satula otettiin pois ja sain taas haistella sitä. Ekasta kerrasta jäi niin mukava fiilis, että toisella kerralla innostuin jo satulan näkemisestä ja vieläkin minusta on aina tosi kivaa lähteä töihin.

Minun kanssa mennään niin, etten minä rasitu liikaa vaikka joskus tulee kyllä kuuma. Mitään apuohjia minä en ole käyttänyt kuin vasta isona ja jo aika hyvänä ratsuna ja silloinkin valmentajan neuvojen mukaan ja vain juoksutuksessa ja ihan lyhyitä aikoja. Minun molemmat valmentajat (minulla on sukkisratsastusvalkku ja western-ratsastusope) sanoo, että minun alkuratsutus on tehty hyvin ja sillä on saatu aikaan positiivinen ja luottavainen nuori hevonen, joka tekee mielellään töitä.

Minä olen oikeastaan sitä mieltä, että välillä niitä töitä olisi voinut olla enemmänkin. Mattekin on sanonut, että jotkut minun ikäiset osaa paljon enemmän juttuja. Mutta ne on niitä tulevia kisahevosia joita on valmennettu tosi tarkkaan ja jotka on semmoisia huippu-urheilijoita. Harrastehevoseksi minä olen hyvä ja minun ratsuttaja sanoi, että minä olin kolmivuotiaana yhtä hyvä westernissä kuin quarter-hevoset ovat yleensä viisivuotiaina. Minäpä en olekaan mikään quarter vaan hirveän fiksu ja oppivainen curly!


Tässä kuvassa minä opettelen peruuttamaan.
Ratsuttaja on selässä ensimmäistä kertaa.
Matte kuulkaa itki kun minä olin niin hyvä!

Ruunan kevät

Minulla on vielä ihan sikana talvikarvaa ja kun aurinko paistaa, tulee minun ihan kamalan kuuma. Päivät nuokun tarhassa ihan horteessa ja piristyn vasta illan tullen. Tahtoisin ottaa päivätorkkuja pötkölläni mutta tarha on vielä ihan märkä ja mutainen eikä siellä voi hevonen mielikseen makailla. Vaadin päästä kuivempaan tarhaan hetioitis!

Toissapäivänä sain uuden tamman. Minun edellinen nainen muutti pois mutta en ole sitä paljonkaan kaipaillut kun se oli semmoinen hissukka. Uusi bööna on suomenhevonen ja sitä minä olen jo aiemminkin vähän katsellut kun ollaan satuttu yhtä aikaa maneesiin ja noin.

Tamma oli ihan kiihkeänä minun kiharaisesta turkistani ja kosketteli turvallaan ja huulillaan minua yltä ja päältä ja voi että kun se oli mukavaa. Melkein luulin taas olevani ori kun minua niin kivasti räpellettiin. Muuten tämä uusi tamma on aika hankala kun ei se anna minun paimentaa vaan menee sinne minne itse haluaa ja koska haluaa. Minun ruokia en anna sen syödä, joku raja sentään!

Minulla kävi hierojakin uudestaan mutta nyt en ollut yhtään jumissa mistään kun satulakin oli tässä välissä vaihdettu sopivampaan. Hieronta oli silti tosi mahtavaa mutta siitä en tykännyt kun samaan aikaan vieressä kengitettiin toista hevosta. Minun mielestä kengitys on ihan tyhmää hommaa eikä siitä pitäisi joutua kenenkään kärsimään.

Minun kengittäjä sanoi viimeksi kun kävi, että hyvä kun minun rotuisia ei ole Suomessa enempää kun minä en muka ole hyvä asiakas. Enkä minä muuta tehnyt kuin kerran kiskaisin takajalkani pois siltä sepältä. Se ei sitten ollutkaan hyvä juttu koska matte suuttui ja sitten minun piti seistä tosi hiljaa ja nätisti kun loput jalat laitettiin koska matte oli tosiaan aika hiilenä. Sen kannattaisi ottaa vähän rennommin kun on kesäkin tulossa ja kaikkea.

Historiallisia koneja

Selailin tuossa päivänä muutamana hevosaiheisia kirjojani ja lueskelin hieman erityisesti historian nimeltä tuntemista hevosista. Kaikki (?) tietävät, että Aleksanteri Suuren ratsu oli nimeltään Bukefalos, mutta moniko tietää, että nimi tarkoittaa häränpäistä? Nimi juontuu antiikin kreikkalaisten polttomerkeistä. Plutarkhoksen mukaan Bukefalos pelkäsi omaa varjoaan kunnes nuori Aleksanteri "kesytti" sen. Oliko Aleksanteri Suuri historian ensimmäinen hevoskuiskaaja?

Profeetta Muhammedilla oli valkoinen Fadda-muuli. Kenties muuli palveli Muhammedia maallisilla asioilla, sillä seitsemänteen taivaaseen hänet kantoi sahraminkeltainen Al Borak-hevonen.

Rooman keisari Caligulalla oli hevonen nimeltään Incitatus, josta huhujen mukaan aiottiin tehdä pappi ja konsuli. Incitatuksella oli norsunluinen ruokakaukalo ja se joi viiniä kultaisesta juottoaltaasta.

Buddhalla eli prinssi Gautamalla oli valkoinen hevonen nimeltään Kantaka. Kantaka kuoli suruun kun sen isäntä päätti elää kuin kerjäläinen ja luopua hevosestaan. Buddhalaisuus ei olekaan niin elämää kunnioittava uskonto kuin olen luullut.

Kuningatar Marylla oli hevonen - oletettavasti tamma - Black Agnes, joka oli nimetty Agnes Dunbarin mukaan.

Sivu, joka listaa hevosmaisia nimiä.

Ruuna oli oikein hyvä, reipas ja työhaluinen viikonlopun kouluvalmennuksissa. Perjantai-iltana maneesiin mennessä se tosin joutui kokemaan melkoisen järkytyksen: kotimaneesissa oli hirviö! Hui kauheaa! Ruuna puhisi ja yritti kiepata takaisin ulos ja lähes säntäili suitsiensa päässä. Se kammotus oli kirjava poni mutta ihan eri tavalla kirjava kuin millaisia Ruuna oli ennen nähnyt. Melko pian Ruuna sentään tajusi, että kyseessä onkin toinen hevoseläin eikä minkään vieraan ja vaarallisen lajin edustaja.

Viikonloput harjoitukset kehittivät tarkkuutta ja täsmällisyyttä. Pohkeenväistöjä hiottiin (Ruunaa osaavammat hevoset treenasivat mm. avoväistöjä) ja laukannostoista tehtiin aiempaa täsmällisempiä.

Ruunalla alkaa olla selkälihaksia sen verran, että siltä voi pikkuhiljaa ruveta vaatimaan enemmän. Tänään se teki todella näppäriä laukanvaihtoja, tosin ilman ratsastajaa. Juoksutin sitä irtona kahdeksikolla ja se teki kaikkien taiteen sääntöjen mukaiset vaihdot. Harmi etten osaa ajaa hevosta kunnolla takaa, siinä saisi hiottua liikkeet todella hyviksi. Tuokin taito olisi hienoa hallita.

Hevosen voi opettaa tekemään kaikki (kouluratsastus)liikkeet myös maasta käsin. Itse asiassa on yleensä helpompi opettaa hevonen liikkumaan halutusti ratsastajan alla kun se ensin hallitsee liikkeet muuten. Juoksutin tässä jokin aika sitten tuttavan hiukan osaavampaa kouluhevosta irtona ja se teki minulle piffit ja paffit. En tiedä mitä tein, mutta ilmeisesti toimin lähestulkoon siten kuin siltä on näitä liikkeitä totuttu maasta pyytämään.

Ruunan ja satulan kanssa

Nyt minulla on uusi satula! Se on hyvä ja sopiva ja aika hienokin mutta matte marmattaa vain siitä, kuinka kalliiksi se tuli ja miten moninaiset olivat vaikeudet sitä hankkiessa. Minusta minuun kannattaa kyllä panostaa vaikka kuinka paljon aikaa ja vaivaa ja enemmänkin rahaa voisi käyttää ruokaan kun minun on kumminkin koko ajan nälkä.

Tällä viikolla ollaan käyty jo maastossa (satulan kanssa) ja eilen minä taivuttelin maneesissa. Minä yllän hyvin koskemaan maten varpaisiin kun se istuu minun selässä ja joskus alan kesken töiden käännellä päätä sinne maten varpaita kohti kun siitä kurottelusta olen saanut kehuja ja jos matte vaikka unohtaa, että töitä pitäisi tehdä.

Tänään olin irti ja nakuna maneesissa ja matte laittoi ravipuomeja ja kaksi pientä pystyestettä. Ravipuomit menin huolella ja venyin ja nostin jalkoja ja esteet hyppäsin hurjan korkealta, viuh vain! Harjoitusta tehdessä huomasin, että vaikka esteet hyppäsin laukassa niin ne puomit kannattaa mennä ravissa koska muuten kolisee eikä minun askeleet sovi.

Huomenna minulla on kouluvalmennusta Sukkistädin kanssa ja sunnuntaina kanssa. Saa nähdä mitä valmentaja sanoo kun minä olen taas ollut hurjan hyvä tekemään töitä ja matte sanoo, että olen edistynyt taas.


Tätä satulaa ei pidetty kun se oli ahdas ja liian pitkä.

Maastossa

Oltiin eilen yhden toisen ratsukon kanssa aika pitkään maastossa, melkein pari tuntia. Ei siinä mitään mutta minä olin sitä ennen jo ollut maneesissa ja matte tahtoi, että menen ravipuomeja ja hyppään pieniä esteitä. Minä luulin, että pääsen hyppäämisen jälkeen jo takaisin tarhaan mutta matte laittoikin minulle huovan selkään ja sitten me lähdettiin maastoon ja matte oli ilman satulaa!
Minusta se oli aika epämukavaa välillä, varsinkin ravissa. Oikeastaan minä laukkasin kaikki pätkät jotka se toinen hevonen ravasi kun matte hytkyi inhottavasti ravissa siellä minun selässä.

Minä jouduin menemään edellä kun se toinen hevonen on aika arka. Välillä laukassa se tamma kuitenkin yritti ohittaa minut tai tulla viereen mutta minä käänsin pyllyä sen eteen ja uhkailin potkulla. Jos ei kerran uskalla mennä koko matkaa edellä niin ei tartte laukassa tunkea eteen stana! Tyhmä ämmä!

Minun piti mennä aika varovasti ettei matte vain putoa selästä enkä minä senkään takia tahtonut laukata kovaa tai alkaa sen tamman kanssa kisata. Kerran minä kyllä ponkaisin laukalle niin vauhdikkaasti, että se tamma jäi kuin seisomaan. Siitäs sai! Minä olen takuulla yhtä nopea lähtemään kuin quarter-hevonen. Minun pyllylihakset on kuin tehty sitä varten, että pystyn kehittämään räjähtävän alkunopeuden. Enkä minä ole ihan hidas juoksemaankaan jos haluan mennä vähän kovempaa...

Minä tylsistyn nyt täällä tarhassa kun matte lähti pois vaikka meillä piti olla tänään satulansovitusta. Ehkä matte tulee takaisin ja sitten katsotaan ja kokeillaan sitä uutta satulaa. Toivottavasti se on hyvä ja sopiva niin ettei matte joudu ratsastamaan ilman satulaa. Se vasta rasittaakin minun selkää kun matte hytkyy siellä!

Ruuna puhuu asiaa

Minun lääkäri tuli ja minä irvistin sille kamalasti. Minulla oli hampaat irvessä ja korvat pitkin niskaa kun sanoin sille, ettei tartte tulla tänne äijä! Se lääkäri nimittäin raspasi minun hampaat kun se viimeksi kävi eikä se ollut yhtään kivaa vaan inhottavaa ja sattuikin. Lääkäri kumminkin tuli minun viereen ja rapsutti vähän ja tökkäsi ihan pienen piikin minun kaulaan. En melkein edes huomannut! Ei se lääkäri ehkä olekaan niin inhottava ukko kuin olen luullut.

Matte hätäilee satula-asioiden kanssa kun minulle ei meinaa löytyä sopivaa millään. Matte on nyt todennut, että minun satulan on oltava hurjan leveä edestä ettei se purista. Ilmeisesti sen merkkistä satulaa joka minulla nyt on kokeilussa ei edes saa tarpeeksi leveänä.

Maten ratsastuksenope suositteli satulamerkkiä, joka on kuulemma ainoita tarpeeksi leveitä. En sitten tiedä saanko sellaista kun matte sanoi, että ne on aika kalliita. Matte yrittää nyt etsiä minulle sopivaa käytettyä satulaa mutta se on aika vaikeaa kun Suomessa on paljon leveitä hevosia mutta vähän leveitä satuloita eikä kukaan halua luopua hyvästä satulasta.

Jos joku tietää sopivaa satulaa minulle (etukaaren kulman pitää olla very wide eli vähintään 96 astetta suunnilleen) niin matelle saa tarjota. Eikä edes tarvitse olla mikään huippusatula nyt alkuun kun matelle riittäisi, että pääsisi vähän ratsastelemaan ilman, että sen täytyy pelätä, että minun selkä kipeytyy liian kapean satulan takia.

Ruuna on ihan ylikiltti nyt kun yritän taas puuhailla sen kanssa enemmän. Se haluaa tehdä kaiken tavallistakin paremmin ja oikeammin. Sukkistäti ratsasti sillä tänään ja raportoi edistymisestä. Varsinkin alkutunnista Ruuna oli halunnut kovasti miellyttää mutta se ilmeisesti väsähti tai ainakin kyllästyi lopputuntia kohti koska vaati e-rit-täin tarkat avut tehdäkseen mitään.

Sinnepäin-pyynnöt se kuittasi olemalla ymmärtämättä yhtikäs mitään. Yleensä Ruuna yrittää vaikka avut eivät olisikaan täysin selviä (reiluinta hevosen kannalta on käyttää aina kyllin selkeitä apuja mutta kukaan ei ole täydellinen ja toisina päivinä ratsastus sujuu paremmin kuin toisina. Tämä ei mitenkään viittaa siihen, että Sukkistäti käyttäisi apuja erityisen epäselvästi vaan inhimilliseen erehtyväisyyteen ylipäänsä. Eikä ne hevosetkaan aina täydellisiä ole.).

Ruunalla oli kuulemma ollut jännät paikat kun maneesissa oli ollut tavallista enemmän hevosia, peräti kolme ratsukkoa yhtä aikaa. Ruuna viettää niin rauhallista elämää, että pienikin mullistus kuten nyt esim. useampi ratsukko maneesissa tai vaikka maneesin ohi kulkeva hevonen on ylimääräisen jännityksen aihe. Pitänee ruveta säkittämään Ruunaa kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan hälinään. Vaan minkäs teet kun talli on niin rauhallinen.

Ruuna kärsii satulaprobleemista. Oikeastaan kärsijä olen minä kun en voi ratsastaa kun sopivaa satulaa ei tällä hetkellä ole kun länkkäri on jäänyt liian kapeaksi. Sukkistäti käyttää enimmäkseen koulusatulaa, joten ongelma ei koske häntä. Minä taas en suurin surminkaan epämukavaan enkkusatulaan enää istu jos voin sen välttää. Ratsastanen siis ilman satulaa kunnes Ruunalle löytyy sopiva penkki. Toivottavasti se tapahtuu edes lähikuukausina. Todella leveälle ja erittäin lyhyelle hevoselle on kovin kovin hankalaa löytää sopivaa satulaa.

Alan olla valmis esittämään raportin asumisolosuhteistani nyt, kun olen asunut maalla rapiat kolme vuotta. Tällaista minullakin on. Tänä keväänä vain ei ole lunta.

Jäsenhakemus EFFIin tehty. Lue esim. täältä miksi. Tämän adressin käväisin myös allekirjoittamassa.

Enää kaksi päivää vaivaa ja vastuuta vieraista elikoista. Sen jälkeen nukun viikon. Kun saisi kaikki otukset pidettyä elossa ja terveinä vielä 48 tuntia.

Up n' date: Yksi kaakki kehitti tietenkin allergisen reaktion tms. jollekin ja on täynnä pientä näppylää. Ilmeisesti - onneksi - sillä ei ole kipuja eikä edes kutinaa. Tamma oli kovin tohkeissaan yhteisestä ajastamme kun suoritin sille tarkastusta eikä se päästänyt muita hevosia lähellekään.

Talon koiralla alkoi juoksu ja minun piti heivata oma leikkaamaton uroskoirani hoitoon. Nyt narttu etsii sitä, olivat tietysti ehtineet suunnitella perheenlisäystoimintaa jo.

Olen ihan naatti. Hullua miten sitä hoitaa omat eläimensä vaikka vasemmalla kädellä mutta muiden omistamien eläinten kaitsenta aiheuttaa roppakaupalla huolta ja vaivaa. Järjellä ajatellen tiedän, että naarmu jollaisen kuittaisin Ruunan nahassa olankohautuksella on tuskin vakavampi, vaikka löytyykin vieraasta hevosesta. Silti pieni paniikki jyskyttää takaraivossa; entä jos haava tulehtuu? Pitäisikö minun sittenkin desinfioida sitä vartin välein? Jos se ei olekaan pelkkä pintanaarmu? Pitäisikö kutsua eläinlääkäri? Entä jos se kaakki ottaa ja kuolee?

Suoritan parhaillaan pihatossa asustelevan hevoslauman valvontaa. Pihatto on siinä mielessä helppo, että sen siivoamiseen menee karsinatalliin verrattuna minimaalisen vähän aikaa. Hevoset viettävät aikaa raittiissa ulkoilmassa lähes vuorokauden ympäri. Ne käyvät vain välillä sisällä ottamassa torkut pötköllään.

Tämä nimenomainen pihatto on suunniteltu siten, että hevosilla on erilaisia aktiviteetteja ja erilaisia pohjia, joilla liikkua. Osa ulkotarhasta on ihan kovapohjaista eli betonivalua, osa on normaalia maanpintaa ja osa hakkeella peitettyä maata. Paljasjalkahevoset kuluttavat ja hoitavat kavioitaan liikkumalla erilaisilla pinnoilla. Eri kovuusasteista on hyötyä myös niiden luustolle ja lihaksistolle.

Pihatossa elävää hevoslaumaa on hauska seurailla. Kaitsemani lauma on melko luonnonmukainen ja koostuu eri-ikäisistä tammoista ja niiden jälkeläisistä. Johdossa on vanha viisas tamma. Vain ori puuttuu, mutta suojatuissa pihatto-olosuhteissa laumaa vahtivan ja puolustavan orin läsnäololla tai sen puutteella ei ole kummemmin merkitystä. Tammat pompottavat urakalla lauman ainoaa ruunaa, joka on arvoasteikon hännillä. Ihmisenä minun käy tätä pahnanpohjimmaista sääliksi mutta jollei ruuna olisi laumassa, vähäarvoisin olisi joku toinen. Hevosten arvojärjestys on selkeä.

Hieman hämmennystä on aiheuttanut lauman uusin hevonen, äskettäin tullut tamma. Se on hiljalleen kohonnut arvoasteikossa ja on nyt lauman kakkostamma eli pomosta seuraava. Sille paikalle se jääneekin sillä johtajatamma on erittäin varma asemastaan. Se ei hätyytä tulokasta vaan on päinvastoin hyväksynyt sen ystäväkseen mistä suoranaisesti johtuukin uuden tamman aseman nopea nousu.

Oma Ruuna on nyreissään kun en ole ehtinyt puuhailla sen kanssa normaaliin tapaan. Hevoselle on mahdoton selittää, että ensi viikolla kaikki on taas normaalia. Hevonen elää nyt-hetkessä eikä pysty ymmärtämään tulevaisuutta kuin seuraavaan ruoka-aikaan saakka.

Ruuna pesii mataliin vesiin

Minä tykkään ja en tykkää vedestä. Vettä pitää aina olla tarhassa ja tallissa juotavaksi mutta automaattikupeista minä en tykkää. Olin kolme kuukautta sellaisessa karsinassa jossa oli automaattikuppi mutta periaatteesta en sitä painanut. Join kyllä veden jos matte tai henkilökunta oli sitä valmiiksi kuppiin painanut. Panettelua on väittää, että olisin sitä kuppia pelännyt! En pelännyt yhtään mutta minusta veden pitää olla valmiina eikä sitä kuulu itse viruttaa jostain.

Nyt minä asun pienemmässä tallissa jossa on juokseva vesi kun matte kantaa. Minun vesiastia on aina täynnä eikä tarvitse mitään automaatin suhinoita kuunnella. Minun entiseen karsinaan muutti muuten tamma, joka oli aina ollut ämpärijuotolla. Matte sanoi, että se tamma oppi yhdessä yössä käyttämään automaattia. Matte ei ymmärrä vieläkään, että olisin minä sitä automaattia osannut käyttää mutta en vaan halunnut.

Sadesäällä on ihan tyhmää ulkoilla maten kanssa maastossa kun meillä kerran on maneesi. Siellä säilyy ihan kuivana eikä jalka lipsu eikä vesi kohise. Joskus maastossa vedän huvikseni hepulit jos joku puro kuohuu kovasti ja on muutenkin liian jännää. Jos tutulle polulle on tullut ihan pieni sulamisvesipuro niin joskus hyppään sen yli niin kuin se olisi valtava okseri. Siis valtavalla loikalla. Koskaan ei voi olla liian varovainen.

Yleensä minä kyllä astun rauhallisesti pienten purojen yli ja kahlaan isommat. Soiset paikat kierrän kaukaa. Minun vaisto sanoo, että soistunut maa on hevoselle vaarallista ja mieluiten kääntyisin kotiin kuivalle maalle ja turvalliseen tarhaan jos tulee soinen alue vastaan. Matte ei kuitenkaan anna minun kääntyä ja joskus joudun jopa ylittämään niitä soisia paikkoja jos matte arvelee sen olevan turvallista.

Kerran me maten kanssa oltiin maastossa ja mentiin sellaista tietä johon nousee paljon vettä jos on satanut. Ensin minä en halunnut mennä sinne veteen ollenkaan kun sitä oli melkein polviin asti mutta menin kuitenkin ja otin hörpyt ja sitten rupesin pyydystämään siellä vedessä kelluvia oksia. Se oli hauskaa mutten saanut tehdä sitä kovin kauaa kun silloin satoi ja matella oli jo kiire kotiin kun se oli kastunut läpimäräksi.

Touhis haastoi kehittämään tarpeellisia kursseja. Ensimmäiset ja luultavasti viimeiset kurssit alla. Tarvetta olisi muillekin, mutta verbaliikka ei oikein toimi ny'. Samalla ilmoittaudun Touhiksen "Aurinkoterapiaa väsyneille ja masentuneille"-kurssille. Karibia ja rantapojat, here i come! Kursseja ideoimaan haastan Maastiksen.

mOPISTOn alustava kurssiohjelma. mOpiston pyhä tehtävä on kohentaa hevosurheilun ja -harrastuksen kurssia kansan syvissä riveissä. Ilmoita jo tänään juntti miehesi, nirppanokkainen anoppisi tai kaikkitietävä ystäväsi jollekin alkeis- tai syventävistä kursseistamme.


Kevään 2008 kurssivalikoima

Ratsastus ei ole urheilua-väittämän kitkeminen pois kansan suusta
Aika: Koko kevät
Paikka: Mikä hyvänsä SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu (alkeet ja peruskurssi), Englannin viheriöivät vainiot (spesiaalikurssi)

Alkeisopiskelu tapahtuu sillä kaikkein tunnottomimmaksi potkitulla hevosella/ponilla, sillä, jonka saaminen edes liikkeelle käy todellakin työstä. Alkeisopiskelu käy samalla kuntoharjoittelusta Peruskurssia ja Spesiaalikurssia varten.

Peruskurssi suoritetaan isolaukkaisella pv:llä isoilla laukkaympyröillä aina puoli tuntia kerrallaan. Tällä kurssilla suositeltavaa on maratoonarin kunto ja ympyröillä pysymisen varmistamiseksi edes alkeellinen käsitys siitä, miten hevosta ohjataan.

Urheilullisemmille tarjolla vielä Spesiaalikurssi täykkäreillä, vaihtoehtoina risueste- tai sileä laukka. Asento on tietenkin aito jockey-istunta.


Hevosharrastuksessa ei ole mitään järkeä-hokeman vasta-argumentointi
Aika: Koko kevät
Paikka: Se suurin luentosali tai vaihtoehtoisesti työväenopiston siivouskomero
Erilaiset vaihtuvat asiantuntijat kertovat kurssilaisille kuinka hevosharrastus kasvattaa vastuuntuntoa, vie lähelle luontoa, kohentaa kuntoa, kohottaa kipukynnystä ja kuinka hevosharrastajat ja erityisesti tallinpitäjät tulevat halvaksi yhteiskunnalle kun he hoitavat itse tätä mielenhäiriötään eivätkä täten ole viemässä mielenterveyshuollon arvokkaita resursseja.

Hevosten kanssa pusaaminen on siitä mielenkiintoista, että opittavat asiat eivät lopu koskaan. Annas olla jos erehdyt kuvittelemaan olevasi hyvä ja osaavasi jotain. Karu pudotus maanpinnalle odottaa heti tuossa vieressä oman ihanan(?) turpaveljen muodossa.

Jos toissapäivä oli silkkaa ruusuilla tanssimista ja auvoa hevosen kanssa, oli eilinen pelkkää tervanjuontia ja väkisin vääntämistä. Minun oli tarkoitus tehdä Ruunan kanssa vähäsen maastakäsin-harjoituksia. Rakensin maneesiin puomeista ja muurinpaloista hienoja juttuja, joita meidän oli tarkoitus pujotella ja muutenkin käyttää harjoituksissa hyväksi. Ruunapa tykkäsi, että vanhat tutut puomit vanhassa tutussa muodostelmassa ovat ihan kamalan pelottavia eikä hän harjoittele niillä ollenkaan.

Neuvottelimme hetkisen asiasta ja Ruuna päätyi siihen lopputulokseen, että jos kuitenkin tehtäisiin vähäsen harjoituksia (annetut vaihtoehdot olivat notta harjoittelet tai itket ja harjoittelet). Kaikki - siis ihan kaikki! - meni melkein täysin vikaan. Ensin Ruuna ei esim. meinaa väistää etuosalla. Lisään mielestäni *ihan vähän* painetta ja pam! Ruuna väistää niin pitkälle kuin köyttä riittää ja pyörittelee silmiään siellä köyden päässä. Matkalla se on säikähtänyt sekä minua tai siis liian kovaa painetta, muurin osaa ja kaiken huipuksi köyttä, jossa se on kiinni.

Loppujen lopuksi muutaman suht kunnialla ja rennosti sujuneen harjoitteen jälkeen tuumasin, että talutanpa Ruunaa pienen lenkin metsässä. Mennään hissukseen ja rentoudutaan. Mitä vielä: Ruuna joko jäkittää paikallaan niin, että alan jo epäillä sen kasvattaneen juuret tai se saa ihme slaageja ja riekkuu köyden päässä ja pyörii ympärilläni. Vapaaehtoisesti se ei ota kanssani askeltakaan. Tässäpä minulla on hyvin pidetty ja kasvatettu hevonen, se yhteistyöhalustaan ja keskittymiskyvystään tunnettu.

Maljani on ylitsevuotavainen. Ratsastuksenopettajani kävi eilen, ratsasti Ruunan ja kehui sitä ylenpalttisesti. Kaikki ongelmat ja tauon jälkeiset hankaluudet olivat muisto vain. Ruuna reagoi erittäin herkästi, oli todella kuuliainen, teki kovasti ajatustyötä ja nosti sen aikanaan paljon työtä vaatineen vasemman laukan ilman mitään ongelmia.

Saatiin paljon hyviä ohjeita koskien Ruunan hiukan liian "jäykkää" kaulaa (kaula ei siis ole mitenkään jäykkä tai jumissa mutta ei niin elastinen ja notkea kuin sen pitäisi ja se voisi olla) ja lopputunnista - kun minä itse omassa persoonassani olin kiipustanut hevoseni selkään - Ruuna kurotteli jo vapaaehtoisesti pitkälle oikealle kohti varpaitani.

Opettaja kehui edelleen minun ja Ruunan suhdetta ja sanoi, että minä ratsastan tunteella ja vaistolla enkä niinkään avuilla ja sitä Ruuna osaa arvostaa. Minun ja Ruunan yhteistyö kulki todella niin hyvin, etten tietoisesti antanut ensimmäistäkään apua vaan ajattelin mitä haluan tehdä ja Ruuna luki mieleni ja toimi kuten olin ajatellut (varsinaisesti Ruuna reagoi kehoni sille välittämiin pieniin painon- ja asennonmuutoksiin, ei se oikeasti siis ajatuksia lukenut hei haloo!).

Ruuna on superhuippuhyvä ja ehkä minäkin sitten olen aika hyvä... Opettaja kun korosti taas sitä, että tullakseen niin hyväksi kuin on, on Ruunalla täytynyt ratsastaa hyvin ja sen on pitänyt viihtyä ja tehdä mielellään töitä kanssani. Se on säilyttänyt luonnollisen herkkyytensä ja suhtautuu uusiin asioihin positiivisesti ja luottavaisesti. Aika hyvin tällaiselta tavalliselta hevosharrastajalta ensimmäisen oman hevosen kanssa!

Tällaiset kehut kantavat pitkälle semminkin kun ne tulevat ihmiseltä, jonka omaa työtä ja hevostaitoja arvostan kovasti.

Loppuviikon tallilla on sukkisratsastuksen tehokurssi ja kaikki paikat täynnä omia ja vieraita hevosia ja ratsastajia. Ruunan kanssa on suunnitelmissa maastoilla rennosti ja aloittaa varsinainen työ taas ensi viikolla. Toki me treenaamme maastossakin eikä meidän "normaali" työkään ole ryppyotsaista vääntämistä vaan hauskaa yhdessä tekemistä. Opettaja kehottikin ajattelemaan, että vain ratsastelen mukavasti enkä ota asioita liian vakavasti. Se sopii meille koska Ruuna on harrasteratsu eikä sitä tarvitse saada valmiiksi mihinkään ikäluokkakisaan tai vastaavaan.

Lyhyitä mietteitä

"Kaikki tietävät sen tunteen
kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa
laittaa lenkkitossut jalkaan

portaita alas loikkii kevyesti
ylös kaksi askelmaa kerrallaan
ylös kaksi askelmaa ylös kaksi kerrallaan
ylös kaksi askelmaa kerrallaan"

Ultra Bra/Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia

Vanhoina hyvinä aikoina - silloin kun oli vielä kunnon talvia myös Etelä-Suomessa ja pulutkin olivat lihavampia - oli kerrassaan hieno tunne laittaa lenkkarit tai tennarit jalkaan ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Tässäpä taas tunne, jota ilman nykynuoriso jää. Kun ei kymmeneen vuoteen ole pahemmin tarvinnut talvikenkiä käyttää vaan lenkkarit ovat passanneet vuoden ympäri, on meillä pian kokonainen sukupolvi joka ei tiedä yhtikäs mitään talvikengistä lenkkareihin vaihtamisen autuudesta. Minusta se on jotenkin surullista.

Jos western-hevonen, tässä tapauksessa tuttavan quarter, tekee laukanvaihdot sarjassa joka toisessa askeleessa, onko sen taso Pyhä Yrjö? Länkkärihevosen kokoamistaso on kuitenkin erilainen kouluhevosiin verrattuna eli menestystä koulukisoissa ei taitaisi tulla.

Tämän samaisen quarterin omistaja on entinen kouluratsastaja ja on kyllä hevosensa kanssa käynyt koulukisoissakin muttei sentään ole Pyhää Yrjöä kisannut. Ratsukko tuli eräissäkin kisoissa alkutervehdykseen sliding stopissa (olisiko ratsastaja vähän jännittänyt?), siinä ovat tuomarien ilmeet olleet näkemisen arvoiset.

Oma Ruuna siirtyi eilen vastalaukasta ristilaukkaan eli teki laukanvaihdon askeleessa, onko se nyt Inter-tasoa?


A good horse sholde have three propyrtees of a man, three of a woman, three of a foxe, three of a hare, and three of an asse.
Of a man. Bolde, prowde and hardye.
Of a woman. Fayre-breasted, fair of haire and easy to move.
Of a foxe. A fair taylle, short eers, with a good trotte.
Of a hare. A grate eye, a dry head and well rennynge.
Of an asse. A bygge chynn, a flat legge and a good hoof.

WYNKYN DE WORDE, 1535